Tagipilvi: hanoi rocks

Andy McCoy järjestää taidenäyttelyn Kaapelitehtaalla.

Entisen glam rockin saralla nimeä tehneen Hanoi Rocks -yhtyeen kitaristi Andy McCoy aikoo järjestää ensimmäisen taidenäyttelynsä Helsingin Kaapelitehtaalla. Näyttely avautuu torstaina 27. toukokuuta ja se on avoinna joka päivä 30. toukokuut asti. Näyttely tulee sisältämään muusikon tekemien maalausten lisäksi Andysta otettuja valokuvia kahden vuosikymmenen ajalta. Valokuvat otti ruotsalainen kuvaaja Oskar Ohlson. Lisäksi samassa näyttelyssä nähdään McCoyn maalausten lisäksi alankomaalaisen rokkitaiteilija Herman Broodin ja entisen Whitesnake-yhtyeen kitaristi Adrian Vandenbergin maalaamia kuvia. Andy McCoy on taidenäyttelyprojektin lisäksi toiminut viime aikoina sivuprojektinsa Grease Helmetin parissa. Grease Helmetin kokoonpanossa toimii Amorphiksen jäseniä. Lisäksi rokkari luo sooloalbumia.

Sony Music Entertainment Finland & Atte Blomin uusi levymerkki aloittavat yhteistyön.

Sony Music Entertainment Finland aloittaa jakeluyhteistyön Atte Blomin uuden levymerkin Unja Recordsin kanssa. Atte Blom tunnetaan mm. Love Recordsin, Johannan ja Megamania-levymerkkien perustajana, joka on julkaissut levyjä Juicesta Kotiteollisuuteen ja Hurriganesista Hanoi Rocksiin. Unja Recordsin toisena partnerina toimii tuottaja Miika Kurtakko.

Paljon mielenkiintoista musiikkia on vielä julkaisematta. Näen että musiikkiteollisuus niin Suomessa kuin maailmalla on palaamassa perusasioiden pariin — kiinnostavan musiikin tekemiseen. Unja Recordsin tavoitteena on tuottaa musiikkia, jota ihmiset voivat rakastaa, sanoo Atte Blom.

Hanoi Rocksin DVD valmistuu.

Toimintansa aikaisemmin kuluvana vuonna lopettanut glam rock -yhtye Hanoi Rocks uutisoi julkaisevansa live-DVD:n lähitulevaisuudessa. Kiekolla tullaan näkemään rokkiryhmän uran viimeinen keikka, keikka, jonka bändi kävi soittamassa 12. huhtikuuta Helsingin Tavastialla. Hanoi Rocksin laulajana toiminut Michael Monroe kommentoi, että tällä hetkellä live-DVD vaikuttaa hahmottuvan hyvin huolimatta siitä, että siinä on eräitä hiomattomiakin kohtauksia. Yhtye aikoo Monroen mukaan jättää myös viilaamattomat yksityiskohdat näytille, koska kyseessä on keikkataltiointi, jonka ääniraitaa ei aiota dubata lainkaan. Konsertti oli kahdeksas keikka kuuden päivän sisällä. Vielä DVD:n tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole tiedossa.

The Real McCoy Band kiertueelle marraskuussa.

Edesmenneen Hanoi Rocksin rivejä perustanut ja siinä kitaraa soittanut Andy McCoy aikoo lähteä soittelemaan marraskuussa 2009 ympäri Suomea oman bändinsä kanssa. Yhtyeen nimi on The Real McCoy Band ja se aikoo esiintyä tämänhetkisten keikkasuunnitelmien toteutuessa Tikkurilassa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Porissa, Tampereella, Seinäjoella, Kaustisilla ja Torniossa. Monikansallinen rokkiryhmä on varustettu Andy McCoyn lisäksi hänen vaimollaan Angelalla, joka soittaa suutaan ja kosketinsoittimia. Bändin muut jäsenet ovat yhdysvaltalaisia ja ruotsalaisia. Kitaristina toimiva Chris Shiflett tunnetaan myös Foo Fightersin riveistä.

Andy McCoy sai heinäkuun lopussa syntymäpaikkakunnallaan Pelkosenniemellä itselleen puupölkystä veistetyn patsaan. Patsas on muusikon itsensä antaman kommentin mukaan todellinen kunnianosoitus, koska patsaita normaalisti jaetaan merkkihenkilöille vasta kun veistoksessa esitettävä henkilö on jo vainaa.

Pelkosenniemelle Andy McCoy -patsas.

Andy McCoyn kasvoista otettu valokuva. Miehellä tuima katse, stetsoni päässä ja kuavn alaosassa lukee hänen nimensä keltaisen kirjaimin. Kuvan reunat koristeltu yksityiskohtaisin kehyksin. Julkaistaan 31.7.2009

Kotimaisen glam rockia soittaneen Hanoi Rocksin keulahahmo Andy McCoy tullaan ikuistamaan Pelkosenniemellä puupatsaaseen. Tulevana lauantaina, eli 25. heinäkuuta, Pelkosenniemellä paljastettava patsas on sijoitettu sikäläisen torin läheisyyteen. Kitaristi McCoy hehkuttaa tällaisen muistomerkin olevan todella suuri kunnia, koska normaalisti patsaita tunnutaan jaettavan sellaisille merkkihenkilöille, jotka ovat jo kuolleet ennen patsaan saamista. Andy McCoyn saama patsas on Andyn sukulaisen Matti Hulkon kaivertama. Andy kävi Matin kanssa Pelkosenniemen läheisyydessä kalastelemassa vuosia sitten. Patsaan julkistamistilaisuus on ajoitettu koettavaksi suurinpiirtein keskipäivän tienoilla lauantaina. Paikalla on juhlatilaisuuden kunniavieraana Andy itse vaimonsa Angelan kanssa.

The 69 Eyes ja Michael Monroe jakavat nimikirjoituksia Helsingissä.

Hanoi Rocksin keulahahmona hyvin tunnettu muusikko Michael Monroe aikoo yhdessä goottirock-yhtye The 69 Eyesin keulahahmojen kanssa jakaa nimikirjoituksia Helsingin Nokian liikkeessä. Nimikirjoituksia The 69 Eyesin joukoista jakavat vokalisti Jyrki 69 sekä rumpali Jussi 69 tänään 4. päivä osoitteessa Aleksanterinkatu 46. Muusikot pyrkivät tapahtumalla saamaan huomiota tuoreimmalle tempaukselleen, nimeltään Itämeren Piraatit (eng. Pirates of the Baltic Sea). Michael Monroen, Jyrki 69:n ja Jussi 69:n lisäksi luonnonsuojeluliikkeeseen osallistuu kitaristi Adam Bomb ja Warrior Soulin Kory Clarke (taustalaulu) sekä Backyard Babiesin Dregen (kitara). Liikkeellä pyritään kiinnittämään huomiota Itämeren tilaan. Meri on yksi maailman saastuneimmista vesialtaista.

Hanoi Rocks Ouluun, Seinäjoelle, Tampereelle, Helsinkiin.

Lähes legendaarinen suomalaisyhtye Hanoi Rocks on kirjannut Suomen rajojen sisälle peräti neljä uutta keikkaa, jotka yhtye tulee soittamaan joulukuussa juuri ennen vuoden 2008 umpeutumista. Bändi esiintyy Suomessa seuraavan kerran 26. joulukuuta Oulussa, sitten Seinäjoella, Tampereella ja lopuksi 31.12. Helsingin Virgin Oilin tiloissa. Kyseiset live-esiintymiset tulevat todennäköisesti olemaan viimeisimpiä keikkoja, joita tältä yhtyeeltä sopii odottaa, sillä Hanoi Rocksin remmi uutisoi jo lokakuussa tulevansa lopettamaan aktiivikautensa kuluvan vuoden lopussa. Bändi on päättänyt hajota, sillä Michael Monroe ja Andy McCoy ovat jo kauan kokeneet, ettei yhtye voi enää jatkaa soittamista. Kaksikko on päättänyt siirtyä kulkemaan omia teitään.

Hanoi Rocksin rumpaliksi George Atlagic.

Viisi Hanoi Rocks -bändin miesjäsentä pukeutuneina naisellisiin asusteisiin. Osa heistä meikannut kasvonsa. Keskimmäisenä mies, jolla hihaton valkoinen paita ja jalassa mustat housut. Kotimainen glam rock -yhtye

Suomalaisen glam rockin esikuvana tunnettuun Hanoi Rocks (www.hanoirocks.info) -bändiin on juuri saatu täydennysmies, nimittäin rumpali, jota kutsutaan nimellä George “Jolle” Atlagic. Bändin rumpalin vakanssia yhtye kertoo julkaisemassaan tiedotteessa hakeneen peräti 200 heppua ympäri maailmaa. Hakemusten seasta ryhmä poiki viisi kandidaattia koe-esiintymiseen — esiintymisessä etenkin George Atlagic nousi ylitse muiden. Hänen Hanoi Rocks hehkuttaa olevan sekä lahjakas muusikko, mutta sen lisäksi persoonallinen ja hyväluontoinen heppu. Jollen teknistä taitoa ja soittotyyliä orkesteri luonnehtii jossain määrin samanlaiseksi kuin bändissä aiemmin soittaneen Gyp Casinon sekä Razzlen soittotavat. Glam rock -poppoo vihjaa lisäksi uusimman vahvistuksensa muistuttavan jo nyt menestyvän rock-bändin jäseneltä.

Hanoi Rocks nimesi lisää esiintymisiä.

Viisi Hanoi Rocks -bändin miesjäsentä pukeutuneina naisellisiin asusteisiin. Osa heistä meikannut kasvonsa. Keskimmäisenä mies, jolla hihaton valkoinen paita ja jalassa mustat housut. Kuvassa Hanoi Rocks

Rokkilegenda Hanoi Rocks (www.hanoirocks.info) nimesi uusia konserttipäivämääriä Suomen ja ulkomaiden suunnalle tämän vuoden kesä–, heinä– ja elokuun ajaksi. Bändi esiintyy seuraavan kerran Suomessa Kuopiossa vietettävillä kansainvälisillä viinifestivaaleilla 3. heinäkuuta, mutta tulee tekemään kesän kuluessa lukuisia live-esiintymisiä suomalaisten fanien iloksi.

Viihdeuutinen.net uutisoi aikaisemmin kuluvan vuoden keväällä Hanoi Rocks -poppoon tekevän akustisia keikkoja Suomessa sitten kun yhtyeen Euroopan–kiertue on päättynyt

Hanoi Rocks: "The Nottingham Tapes" -DVD.

Viisi Hanoi Rocks -bändin miesjäsentä pukeutuneina naisellisiin asusteisiin. Osa heistä meikannut kasvonsa. Keskimmäisenä mies, jolla hihaton valkoinen paita ja jalassa mustat housut. Hanoi Rocks julkaisee DVD:n

Suomalaista alkuperää edustava Hanoi Rocks (www.hanoirocks.info) tulee julkaisemaan Cherry Redin / MVD:n kautta 10. kesäkuuta DVD-julkaisun, joka tottelee nimeä “The Nottingham Tapes”. Se on muinainen keikkataltiointi — vuodelta 1984. Bändi esiintyi tuolloin 23. huhtikuuta Englannin Nottinghamissa. Nyt kyseinen esiintyminen aiotaan laskea suuren yleisön tapitettavaksi DVD-levyn muotoon ahdettuna ensimmäistä kertaa koskaan.

Helsingissä vuonna 1979 perustettu Hanoi Rocks haki vuosiensa varrella vaikutteita rokkiinsa amerikkalaisilta proto-punkkia soittavilta bändeiltä, kuten The Stoogesilta, The Sonicsilta ja The New York Dollsilta.

Hanoi Rocks tekee akustisia keikkoja Suomessa.

Rokkilegenda Hanoi Rocks (www.hanoirocks.info) tiedottaa tulevansa tekemään läjän akustisia keikkoja täällä Suomessa sen jälkeen kun yhtyeen Euroopan-kiertue on päättynyt. Akustinen Suomeen suuntautuva keikkarupeama sai ensikipinänsä sen jälkeen kun yhtye teki viime vuoden kesällä Ruotsin Borlängessa akustisen konsertin normaalin festivaalikonsertin kylkiäisiksi. Tuolloin yleisö hämmentyi ja ilahtui tapahtuneesta niin kovasti, että fanikunta ja bändin jäsenet itsekin päätyivät haluamaan samanlaista lisää.

Hanoi Rocks siirtyy Britanniaan.

Suomalainen aikansa elänyt Hanoi Rocks (www.hanoirocks.info) tulee astumaan mittavalle kiertueelle Iso-Britannian saarella, sillä miehet tuumivat marssivansa siellä helmikuun 25. päivästä lähtien aina maaliskuun ensimmäisen viikon päätteeseen asti. Kevätkiertueella yhtye esiintyy mm. Lontoossa, Leedsissä ja Manchesterissa. Sen jälkeen kun HR-remmin Britanniaan tähdätty keikkaputki päättyy, tulee ryhmä siirtymään takaisin tänne Suomeen. Bändi esiintyy kotimaassaan seuraavasti:

  • 28. maaliskuuta: Club Heaven (Järvenpää)
  • 30. huhtikuuta: Umpitunneli (Tornio)
  • 1. toukokuuta: Hullu Poro Areena (Sirkka)
  • 2. toukokuuta: Ravintola Taiga (Ylläsjärvi)

Hanoi Rocks voitti Radio Rock Finlandia -kilpailun.

Takavuosina supersuosittu glam rock -yhtye Hanoi Rocks (www.hanoirocks.info) kahmi ensimmäistä kertaa koskaan järjestetyn Radio Rock Finlandia -kilpailun. Bändi sai eilen keskiviikkona helsinkiläisen Jäähallin suunnalla palkintonsa. Kyseessä on nimensä mukaisesti radioasema Radio Rockin järjestämä tapahtuma. RR:n mukaan tämä Radio Rock Finlandia on kyseisen yrityksen tapa tehdä kunniaa suomalaiselle rockmusiikille. Tapahtuma lähetettiin radioteitse suorana lähetyksenä eilen illalla Jäähallilta. Itsenäisyyspäivän hengessä tapahtumapaikalle värvättiin kymmenkunta bändiä soittamaan tuplalavalle Helsingin Jäähalliin.

Hanoi Rocks kiertueelle Saksaan.

Viisi Hanoi Rocks -bändin miesjäsentä pukeutuneina naisellisiin asusteisiin. Osa heistä meikannut kasvonsa. Keskimmäisenä mies, jolla hihaton valkoinen paita ja jalassa mustat housut. Esiintyy myös Suomessa

Kotimainen glam rock -vaikutteista räimettä tarjoava Hanoi Rocks (www.hanoirocks.info) uutisoi aikovansa seikkailla ympäri maailmaa lähikuukausien aikana hyvinkin ahkerasti. Bändi on järjestänyt itselleen joulukuuksi aimo annoksen konsertteja, jonka jälkeen yhtye aikoo näillä näkymin ottaa taukoa tammikuun ajan. Sen jälkeen seuraava suurempi keikkarupeama pörähtää käyntiin kun HR:n joukot marssivat Kotkasta Ruotsiin ja sitten Saksaan, jossa ryhmä konsertoi lukuisia kertoja helmikuun aikana. Luvassa on myös helmi-maaliskuun aikana pitkä liuta live-esiintymisiä Iso-Britanniassa. Suomessa Hanoi Rocks esiintyy seuraavan kerran joulukuun 5. päivä, jolloin bändin voi tavata helsinkiläisen Jäähallin lavalta.

Hanoi Rocks tukee Motörheadia.

Viisi Hanoi Rocks -bändin miesjäsentä pukeutuneina naisellisiin asusteisiin. Osa heistä meikannut kasvonsa. Keskimmäisenä mies, jolla hihaton valkoinen paita ja jalassa mustat housut. Keskimmäisenä M. Monroe

Lähes legendaarinen suomalinen rockyhtye Hanoi Rocks (www.hanoirocks.com) uutisoi tukevansa Motörhead-nimistä rytmiryhmää sen tulevilla keikoilla täällä Suomessa. Bändi saapuu joulukuussa konsertoimaan Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun. Hanoi Rocksin miehet kommentoivat keikkasuunnitelmia paljastamalla Lemmyn ja Motörheadin olleen hyviä ystävyksiä keskenään jo 1980-luvun alusta lähtien. He ovat soitelleet aikaisemminkin yhteisiä keikkoja. HR kertoo odottavansa kuumeisesti yhteisiä live-esiintymisiä ja Motörheadin joukkojen kanssa touhuamista.

Käyttöehdot