Tagipilvi: ian hunter

Ian Hunter Helsinkiin.

Ian Hunter tulee esiintymään Helsingin Kulttuuritaloon toukokuun alussa. Lauantaina 8. toukokuuta keikan heittävä mies on rokkilegenda, jonka aikaisempiin meriitteihin kuuluu vuosina 1969–1974 Mott the Hoople -nimisessä yhtyeessä pauhaaminen. Hunterin keikkaa Suomessa voi päästä seuraamaan pulittamalla 47 euroa pääsylipuista, joita myydään ennakkoon Menolipun kautta. Maanantaina 1. helmikuuta käynnistyy pilettien kauppaaminen myös Lippupalvelun välityksellä. Helsingin Kulttuuritalo sijaitsee osoitteessa Sturenkatu 4. Muusikko julkaisi edellisen kerran musiikkia albumillisen verran viime vuoden puolella, jolloin Hunteriltä ilmestyi “Man Overboard” -niminen pitkäsoitto. Mies on julkaissut sooloalbumeja tasaiseen tahtiin vuodesta 1975 lähtien. Vuosien saatossa Ian Hunterin musiikista on luotu covereita kymmenittäin. Coveroineita yhtyeitä ovat ainakin Status Quo, The Monkees, Thunder, Great White ja Blue Oyster Cult.

Käyttöehdot