Tagipilvi: jukka poika

Kuumimmat kotimaiset nimet Twinkkareille

Promokuva vaaleahiuksisesta Chisusta, jolla valkoiset vaatteet ja valkoinen rätti kädessään. Kuvassa Chisu

Tämän hetken kovimmat suomalaiset artistit ovat Chisu, PMMP ja Jukka Poika bändeineen, jotka ovat viime viikkoina hallinneet myös Suomen virallisen albumilistan kärkipäätä. Tapahtumista viimeksi Oulun Rotuaari Piknik ilmoitti, että kyseisten tähtinimien keikat on myyty ennakkoon loppuun. Ei kuitenkaan hätää, sillä pohjoisessa Tornion Twin City -festivaaleilla heidät kaikki nähdään.

Ennakkolippuja on vielä hyvin saatavissa. Perjantain ja lauantain lippuja myydään 13.7. asti kymmenen euroa huokeammalla eli 30 €/ilta, jonka jälkeen vain portilta. Lisäksi tällä kertaa on syytä olla hyvissä ajoin paikalla, sillä hyvätkin artistit ovat suhteellisen varhain lavalla, esimerkiksi Chisun showtime on perjantaina jo klo 21.30, Jorma Sankala järjestäjien puolelta huomauttaa.

Lasten rockfestivaali Seikkisrockin ohjelmisto julkaistiin.

Kesän festarikauden avaava Seikkisrock on julkaissut ohjelmistonsa. Turun Seikkailupuistossa 12.–13.6.2010 järjestettävä lasten oma rockfestivaali tarjoaa jo 12. kerran lapsille ja lapsiperheille laadukasta lastenmusiikkia sekä ammattilaisten että lapsibändien soittamana. Seikkisrockin pääesiintyjiksi on kiinnitetty Paukkumaissi ja Jukka Poika.

Seppo Paarman ja Jori Hulkkosen perustama Paukkumaissi esiintyy Seikkisrockissa lauantaina 12.6. Seitsenhenkinen orkesteri seikkailee laajassa rytmiavaruudessa sekoittaen musiikkiinsa niin reggae- ja skarytmejä kuin afrobeatia ja etnovaikutteitakin. Suositun lastenmusiikkiorkesterin muusikot ovat tuttuja muun muassa Asa ja Jätkäjätkät, Alamaailman vasarat ja Soul Captain Band –kokoonpanoista. Paukkumaissin esikoislevy palkittiin lastenmusiikki-Emmalla. Kakkoslevy “Popkornitorni” päätyi niin ikään Emma-ehdokkaaksi.

Käyttöehdot