Tagipilvi: the 69 eyes

The 69 Eyes mittavalle Suomen-kiertueelle — uusi albumi syyskuussa

Ryhmäkuva mustiin pukeutuneista goottirokkareista, The 69 Eyes -yhtyeen jäsenistä. Kuvassa The 69 Eyes

The 69 Eyes julkaisee 28.9. uuden "X"-nimisen studioalbumin. Albumi on helsinkiläisen goottirock-yhtyeen kymmenes. Odotettua albumia siivittää myös mittava kiertue, joka starttaa räyhäkkäästi Radio Rock -risteilyllä 8.9. Yhtye nähdään kiertueen aikana myös Elämä Lapselle -konsertissa, Heavymeri-risteilyllä sekä Turun Klubin ja Helsingin Nosturin Halloween-bileissä.

Nyt aloitetaankin uuden levyn rundaaminen koti-Suomesta! Tämä on todella mukavaa vaihtelua, tiivis keikkasyksy luvassa. Tullaan kaikkialle Suomessa missä asutusta on, joten tervetuloa kuuntelemaan uuden levymme materiaalia livenä. Uusi levy on kovaa kamaa! Kuukausi aikaa jengillä opetella biisit, sitten Halloween-viikonlopusta lähtien startataan ja jatketaan jouluun asti, suitsuttaa 69-laulaja Jyrki Linnankivi.

Benji Madden ja Bam Margera vierailevat The 69 Eyesin uudella videolla.

Valokuva The 69 Eyesin mustahiuksisesta miesjäsenestä ja hänen oikealla puolellaan seisovasta lippispäisestä jenkistä. Kuvan taustalla tummanvihreää seinää, jossa suuria valkoisia kirjaumia spreijatulla värillä. Vasemman laidan miehellä vain mustaa vaatet Kuvattiin San Franciscossa

The 69 Eyesin uusin musiikkivideo on kuvattu ”Dead N´ Gone” -kappaleeseen, joka löytyy yhteen ”Back In Blood” -albumilta. Kuten edellisenkin, myös tämän videon on ohjannut jenkkitähti Bam Margera. Tällä kertaa Margera myös esittää videon pääosaa. Videon rakkausdraaman taustalla komeilee kaunis San Francisco. Yllätysvieraana videolla on Jackass_-perusjengiläisen _Ryan Dunnin lisäksi Good Charlotten Benji Madden, joka myös laulaa taustoja itse kappaleellakin.

Oltiin tehty jo videoita enemmän kuin lääkäri määrää Hollywoodissa, joten ajateltiin, että Friscohan olisi mageen näköinen taustakaupunki. Nastaa oli jälleen kerran!!, rumpali Jussi69 juhlii uutta videota.

The 69 Eyes aloittaa Suomen-kiertueen.

Ryhmäkuva pääosin mustiin pukeutuneesta The 69 Eyesin kokoonpanosta, jonka jäsenet ovat miehiä ja joista jokaisella mustat hiukset. He seisovat rivissä sinertävää seinää vasten. Keskimmäisenä seisovilla miehillä avoimet paidat ja pörröiset tukat. Kuvassa The 69 Eyes

The 69 Eyes on palannut viiden viikon Pohjois-Amerikan kiertueelta ja nyt edessä on joulukuun loppuun asti kestävä Suomen-kiertue. Ensimmäinen keikka nähdään Helsingin Nosturissa keskiviikkona 18.11. ja viimeiset keikat vedetään akustisena Tavastian Helldone-festivaaleilla vuoden lopussa. Vuosi 2010 jatkuu bändillä keikkailun merkeissä, jolloin vuorossa ovat Keski-Eurooppa sekä Englanti.
Keikkakalenteri löytyy suoraan täältä.

The 69 Eyesin "Back in Blood" -albumin ennakkokuuntelu Apollossa 14.8.

Hyvin tumma ja harmaasävyinen valokuva The 69 Eyesin kokoonpanoon kuuluvista muusikoista. He seisovat rivissä mustiin pukeutuneina pilvitaivaan alla. Osalla miehistä pitkät hiukset, osalla perustukka. Kuvassa The 69 Eyes

Elokuussa uuden “Back In Blood” -albumin julkaiseva The 69 Eyes (www.69eyes.com) on järjestänyt ympäri maailmaa tulevan albumin ennakkokuunteluita faneilleen. Suomessa yhtyeen fanit pääsevät kuuntelemaan levyä perjantaina 14.8. kello 18:00 Helsingissä Apollo Clubilla. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on ikärajaton. Paikalla on kuitenkin rajattu anniskelualue täysi-ikäisille. Lisäksi neljällekymmennelle ensimmäiselle jaetaan ilmaiseksi “Dead Girls Are Easy” -promosingle. Ennakkokuuntelu on järjestetty Suomen lisäksi mm. Lontoossa, Berliinissä ja New Yorkissa.

The 69 Eyes legendaarisen amerikkalaisen Playboyn rotaatioon.

The 69 Eyes -bändin logo mustalla vitivalkoista taustaa vasten. Logon kirjaimet halkeilevin ja osittain tuhriutunein kirjasimin. The-sana on kirjoitettu pystysuunnassa vasempaan laitaan ja 69 Eyes on suurella fontin koolla samalla rivillä. Kuvassa bändin logo

The 69 Eyes pääsi legendaarisen amerikkalaisen Playboyn rotaatioon. “Dead Girls Are Easy” -videon ensi-ilta on Playboy.comissa. Elokuussa uuden “Back In Blood“ -albumin julkaisevan The 69 Eyesin uuteen “Dead Girls Are Easy” -singleen tehty video saa ensi-iltansa Playboy.comissa tänään perjantaina 17.7.2009. Vampyyriteeman ympärillä pyörivän videon on ohjannut Bam Margera. Vampyyrirock-video parhaaseen 80-luvun henkeen!, kommentoi Jyrki69 videota.

The 69 Eyes järjestää "Back in Blood" -albumin ennakkokuuntelun Suomessa 14.8.

The 69 Eyesin albumin "Back In Blood" etukannessa on mustat reunat ja keskellä kuvaa ylivalottunut valokuva pääkallosta, jonka päälle ripsoteltu verta runsaasti. Kuvan alaosassa ruusuja rivi ja niiden alla albumin nimi. Yhtyeen logo valkoisella vasemmassa Julkaistaan 26.8.2009

Elokuussa uuden “Back In Blood” -albumin julkaiseva The 69 Eyes järjestää ympäri maailmaa tulevan albumin ennakkokuunteluita faneilleen. Suomessa yhtyeen fanit pääsevät kuuntelemaan levyä perjantaina 14.8. kello 18:00 Helsingissä Apollo Clubilla. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on ikärajaton. Paikalla on kuitenkin rajattu anniskelualue täysi-ikäisille. Lisäksi neljällekymmennelle ensimmäiselle jaetaan ilmaiseksi “Dead Girls Are Easy” -promosingle. Ennakkokuuntelu järjestetään Suomen lisäksi mm. Lontoossa, Berliinissä ja New Yorkissa.

The 69 Eyes palaa rokkiin vampyyrihampaat loistaen.

The 69 Eyesin albumin "Back In Blood" etukannessa on mustat reunat ja keskellä kuvaa ylivalottunut valokuva pääkallosta, jonka päälle ripsoteltu verta runsaasti. Kuvan alaosassa ruusuja rivi ja niiden alla albumin nimi. Yhtyeen logo valkoisella vasemmassa Uuden albumin kansitaide

Helsinkiläinen The 69 Eyes (www.69eyes.com) julkaisee uuden odotetun albuminsa “Back In Blood” syyskuun alussa. Uusi levy esittelee goottirokkarit entistä rokimpana ja iskevämpänä. Bändi äänitti uuden albuminsa amerikkalaisen Grammy-palkitun tuottaja Matt Hyden johdolla. Hyden aiemmat tuotannolliset meriitit Slayeristä Monster Magnetiin vakuuttivat bändin siinä määrin, että levytyssessio siirrettiin suoraan Los Angelesiin kalifornialaistuottajan studiolle. Tämä levy rokkaa kymmenkertaisesti verrattuna mihinkään mitä he ovat aiemmin tehneet!, tuottaja sanoo. q title=“Bändin vokalisti Jyrki Linnankivi kertoo Mattin valitsemisesta”>Oli taas aika mennä eteenpäin ja uusiutua — Matt toi rankkuuden kehiin, jonka LA äänitysympäristönä vahvisti laulaja Jyrki Linnankivi jatkaa. Tämä on se levy, jota meiltä on aina odotettu. Nyt se on valmis.

The 69 Eyes ja Michael Monroe jakavat nimikirjoituksia Helsingissä.

Hanoi Rocksin keulahahmona hyvin tunnettu muusikko Michael Monroe aikoo yhdessä goottirock-yhtye The 69 Eyesin keulahahmojen kanssa jakaa nimikirjoituksia Helsingin Nokian liikkeessä. Nimikirjoituksia The 69 Eyesin joukoista jakavat vokalisti Jyrki 69 sekä rumpali Jussi 69 tänään 4. päivä osoitteessa Aleksanterinkatu 46. Muusikot pyrkivät tapahtumalla saamaan huomiota tuoreimmalle tempaukselleen, nimeltään Itämeren Piraatit (eng. Pirates of the Baltic Sea). Michael Monroen, Jyrki 69:n ja Jussi 69:n lisäksi luonnonsuojeluliikkeeseen osallistuu kitaristi Adam Bomb ja Warrior Soulin Kory Clarke (taustalaulu) sekä Backyard Babiesin Dregen (kitara). Liikkeellä pyritään kiinnittämään huomiota Itämeren tilaan. Meri on yksi maailman saastuneimmista vesialtaista.

Gemini Five: "Sex Drugs Anarchy".

Tukholmalainen rokkibändi Gemini Five (www.geminifive.com) tulee julkaisemaan uransa järjestyksessä viidennen studio-opuksen, nimeltään “Sex Drugs Anarchy”, 25. huhtikuuta täällä Euroopan alueella. Kiekkonsa yhtye kävi nauhoittamassa ja miksaamassa kotikaupungissaan sijaitsevan Stappenwolf Studion syövereissä yhdessä Hot Rodin ja Tin Star -bändin jäsenten avustuksella viime vuoden lokakuun ja tämän vuoden tammikuun välisenä aikana.

“Sex Drugs Anarchy” -albumilla käy vierailemassa Crashdïet-bändin kitaristi Martin Sweet, joka soittaa instrumenttiaan albumilla yhteensä kolmessa eri kappaleessa. Mies lisäksi laulaa lurauttaa taustaosuuksia ainakin yhdessä kiekon kappaleessa. Crashdïetin Peter London hoitaa myös taustojen laulamisen yhdessä Eric Youngin kanssa.

Käyttöehdot