Tagipilvi: aerosmith

Aerosmithin Steven Tyler vieroitukseen.

Vuodesta 1970 lähtien toiminut jenkkibändi Aerosmith (www.aerosmith.com) on toistaiseksi menettänyt otteensa keulahahmostaan Steven Tyleristä. Vokalisti on nimittäin saapastellut vieroitushoitoon viettämään laatuaikaa, sillä hän yrittää päästä eroon reseptillä saatavien kivunlievittäjien väärinkäytöstä. Hän on telonut itseään viimeisten kymmenen vuoden aikana live-esiintymisissä ja popsinut kipulääkkeitä kuin puolukoita, mutta vasta nyt hän yrittää päästä eroon lääkkeistä. Hän on saanut vieroituspäätökseen tukea perheeltään ja bändinsä managereilta.

Aerosmithin Steven Tyler ulos vieroituksesta.

Guitar Hero: Aerosmith -pelin PS-version etukansi, jossa näkyy pelin & Aerosmithin logo mustaa taustaa vasten. Logojen alapuolella punaisella värillä sanat "Walk This Way". Aerosmithistä kitarapeli

WENN paljasti julkaisemassaan uutisessa yhdysvaltalaisen rock-yhtye Aerosmithin keulahahmon ja laulajan, nimittäin Steven Tylerin, päässeen vapaaksi vieroitushoitokuurilta. Hoitojakson päättymistä muusikon kerrotaan juhlistaneen aikaisemmin kuluvan viikon tiistaina koripallomatsia katsomalla. Mies meni aikaisemmin, toukokuun puolella, kalifornialaiseen vieroituskuureihin erikoistuneeseen laitokseen, sillä hän retkahti päihdeaineisiin ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Mies luopui pari vuosikymmentä sitten ns. “kovat” huumeet. Tiistaisen koripallomatsin uutislähde kertoo sujuneen Steven Tylerille hyvin, sillä hänen nähtiin olevan iloinen ja terveeltä näyttävä — mies hurrasi kannustamalleen Los Angeles Lakers -nimiselle koripallojoukkueelle. Joukkue pelasi The Celticsiä vastaan, joka voitti ottelun pistein 131-92.

Aerosmith-basisti: Aerosmith on albumimoodissa.

Guitar Hero: Aerosmith -pelin PS-version etukansi, jossa näkyy pelin & Aerosmithin logo mustaa taustaa vasten. Logojen alapuolella punaisella värillä sanat "Walk This Way". Aerosmithin basisti puhuu

Amerikkalaisen kevyttä rokkia soittavan Aerosmith (www.aerosmith.com) -bändin basisti Tom Hamilton kertoo bändin kotisivuille kirjoittamassaan englanninkielisessä uutisessa, että hän sekä muut bändin jäsenet ovat todella iloisia Guitar Hero -projektista. Jäsenet ovat pyrkineet auttamaan projektin viemisessä loppuun kunnialla. Basisti auttaa yhtyeen jäsenten kanssa luomaan kitarapeliin kelvollisia ääniraitoja ja animaatioita tulevaa Guitar Hero: Aerosmith -versiota varten — basisti tunnustaa olleensä tietämätön siitä miten monimutkaista tällaisten pelihommien tekeminen on verrattuna albumin luomiseen.

Guitar Hero: Aerosmith — ensimmäiset biisit nimetty.

Guitar Hero: Aerosmith -pelin PS-version etukansi, jossa näkyy pelin & Aerosmithin logo mustaa taustaa vasten. Logojen alapuolella punaisella värillä sanat "Walk This Way". Peli ilmestyy kesäkuussa -08

Kesäkuussa julkaistava Guitar Hero: Aerosmith -musiikkipeli on saanut juuri ensimmäiset paljastukset liittyen pelissä esiintyvän Aerosmith-bändin biisirepertuaariin. Bändiltä on luovutettu peliä varten kappaleet “Make It”, “Uncle Salty”, “Draw The Line”, “No Surprize” ja “Sweet Emotion”. Näiden ensimmäisten nimettyjen biisien lisäksi kitarasankaripeliin ounaillaan ilmestyvän myös muita kestohittejä Aerosmithilta, mutta myös muilta saman alan rokkibändeiltä.

Guitar Hero: Aerosmith on ensimmäinen koskaan luotu videopeli amerikkalaisen Aerosmithin ympärille. Pelaajalla tulee kuluvan vuoden kesäkuusta lähtien olemaan mahdollisuus samaistua fanittamaansa yhtyeeseen, sillä Steven Tyler, Joe Perry, Brad Whitford, Tom Hamilton ja Joey Kramer esiintyvät pelissä tunnistettavissa muodoissa.

Guitar Hero: Aerosmith -traileri.

Guitar Hero: Aerosmith -pelin PS-version etukansi, jossa näkyy pelin & Aerosmithin logo mustaa taustaa vasten. Logojen alapuolella punaisella värillä sanat "Walk This Way". Peli ilmestyy kesäkuussa

Legendaarisen 1970-luvulta lähtien toimineen jenkkirokkibändi Aerosmithin, joka on myynyt kiekkojaan maailmanlaajuisesti peräti 150 miljoonaa kappaletta, mukaan luotavasta Guitar Hero -kitarapelistä on julkaistu netissä viihdyttävä traileri. Minuutin pituinen videoklippi esittelee herkullisen ensimmäistä kertaa koskaan toteutetun videopelin Steven Tylerin, Joe Perryn, Brad Whitfordin, Tom Hamiltonin ja Joey Kramerin pyörittämästä rytmiryhmästä. Guitar Hero: Aerosmith -trailerin voi katsoa suoraan tässä:

Pelialan akteihin erikoistunut Gaming Today on vihjannut viitaten luotettavilta tuntuvien lähteiden antamien tietojen mukaan monien tunnettujen artistien tulevan osallistumaan Guitar Hero: Aerosmithiin. Peli on tarkoitus julkaista tämän vuoden kesäkuussa ainakin suuren rapakon toisella puolen. Guitar Hero: Aerosmith -kitarapeli on tuorein versio viime vuoden puolella myynnin puolesta parhaaksi valittuun pelisarjaan. Aerosmith-aiheinen kitarasankaripeli vie pelaajan seikkailemaan kitaristi Perryn, kitaristi Whitfordin ja basisti Hamiltonin pöksyihin — pelaaja pääsee rokkaamaan yhdessä keulahahmo Tylerin ja rumpali Kramerin kanssa.

Käyttöehdot