Tagipilvi: circo aereo

Circo Aereo Yhdysvaltain-kiertueelle.

Nykysirkusryhmä Circo Aereo lähtee tulevana viikonloppuna 3,5 viikon mittaiselle Yhdysvaltain-kiertueelle. Kiertueella nähdään suomalais–ranskalainen yhteistuotanto Espresso (2006), joka vierailee teattereissa neljässä eri osavaltiossa Utahin ja Suurten Järvien alueella.

Esittävän taiteen kentässä Circo Aereo kuuluu eniten kansainvälisesti kiertäviin ammattiryhmiimme ja se on yksi OKM:n tukeman kulttuuriviennin kärkihankkeista. Yhdysvaltoihin ryhmä lähtee jo toistamiseen. Ensimmäistä kertaa Espresso kiersi Yhdysvalloissa vuonna 2009, ja menestyksekäs kiertue päätettiin siten toteuttaa uusilla paikkakunnilla, laajoja Pohjois-Amerikan verkostoja entisestään levittäen. Molemmat kiertueet on toteutettu yhteistyössä yhdysvaltalaisen agentuuri Baylin Artists Managementin kanssa.

Käyttöehdot