Tagipilvi: engrained

Engrained: "Anger, Roots & Rock N' Roll".

Engrainedin EP:n "Anger, Roots & Rock N' Roll" etukannessa näkyy ihmisen häijynnäköinen pääkallo, jossa myös alaleuka mukana. Kallon taustalla kaksi sähkökitaraa, keltaisia sellaisia, kaulat ristissä. Kuvan yläosassa ruosteisin ja rautaisin kirjaimin luke Julkaistaan 1.3.2010

Saksalainen rockia ja punk-räimettä roiskiva Engrained tulee julkaisemaan Euroopan alueella 1. maaliskuuta 2010 seuraavan studiorykäisynsä sellaisesta platasta kuin “Anger, Roots & Rock N’ Roll”. Kyseessä on viisi biisiä sisältävä EP-levy, jonka soittolistall kuullaan viimeisenä viisuna Poison Idean kappaleesta “Plastic Scumb” tehty cover. Saksalaisyhtyeen uutukaiskiekko julkaistaan levymerkki SPV:n / Steamhammerin avittamana. Rytmiryhmittymä solmi edellä mainitun putiikin kanssa yhteistyösopimuksen aivan joulukuun alussa. Sopimuksen ensimmäinen hedelmä on nyt julkaistava levy, jonka Engrained nauhoitti jouluaaton jälkeisinä päivinä Saksan Hannoverissa sijaitsevan Horus Sound -studion syövereissä. Levy miksattiin ja hiottiin tammikuun alussa. Alunperin yhtye toivoi voivansa julkaista opuksen jo 22. helmikuuta, mutta julkaisuun liittyviin suunnitelmiin tuli pienimuotoinen viivästys selittämättömistä syistä.

Käyttöehdot