Tagipilvi: mesh

Mesh: "A Perfect Solution".

Meshin albumin "A Perfect Solution" kansikuvassa valokuva suuresta kerrostalosta, jonka ikkunoista osassa näkyy valoa ja osa on pimeinä. Kuvan yläosassa yhtyeen logo valkoisella värillä ja sen alla mustalla pohjavärillä sekä valkoisella tekstillä kirjoite Julkaistaan 23.10.2009

Iso-Britannian Bristolista käsin kolmen vuoden tauon jälkeen albuminsa “A Perfect Solution” julkaiseva Mesh (www.mesh.co.uka) aikoo tarjota levytyksellään täyslaidallisen elektronista pop-musiikkia. Mark Hockingsin ja Rich Silverthornin kyhäämä pitkäsoitto on tarkoitus julkaista täällä Euroopan alueella kuluvan kuukauden 23. päivä. Bändin levy-yhtiö kokee, että tuotos edustaa ehdottomasti Meshin tähänastisella uralla kypsintä ja samanaikaisesti karuinta musiikkimateriaalia. Erityisesti merkille pantavaa on vokalisti Mark Hockingsin omintakeinnen laulutyyli. Mesh julkaisi jo studio-opukseltaan ensimmäisen singlen biisistä “Only Better”. Se julkaistiin Saksanmaalla, Sveitsissä ja Itävallassa 4. syyskuuta — levy on kihonnut Saksassa 100 parhaan singlelevyn sekaan, sekä rynninyt hopeasijalle German Alternative Charts-musiikkilistalla.

Meshiltä single, kiertue ja albumi.

Iso-Britannian alueella perustettu syntikkapoppi-ikoni Mesh aikoo tuoda musiikkia esille ahkerasti tämän vuoden aikana, sillä yhtyeen uusin albumi on ajoitettu julkaistavaksi lokakususa ja sitä ennen tullaan vastaanottamaan “Only Better” -niminen single syyskuussa 2009. Singlen jälkeen ilmestyy sellainen pitkäsoitto kuin “A Perfect Solution”, jonka julkaisee täällä Euroopan alueella levy-yhtiö Dependent Records ja Yhdysvalloissa Metropolis Recordsin remmi. Kun albumi on julkaistu, brittibändi lähtee ensimmäistä kertaa vuosikausiin kiertueelle. Mesh aikoo ulottaa kiertueensa kotimaahansa ja myös muualle Euroopan alueelle tukeakseen uusimman studioalbuminsa sanoman leviämistä mahdollisimman laajasti. Meshin “A Perfect Solution” on seuraaja lähes kolme vuotta sitten ilmestyneelle ja hyvän vastaanoton saaneelle albumille “We Collide”.

"Orbit Electro Volume 1" -kokoelma.

"Orbit Electro Volume 1" -kokoelman etukannessa kartta maailman maa-alueista ja meristä. Kuvan oikeassa alakulmassa tummansinistä, lähes harmaata, vesialuetta vasten vaaleansinisellä värillä kokoelman nimi. Maa-alueet on värjätty vihertäviksi. Kuvassa pit Julkaistaan 3.7.2009

Tämä ensimmäinen osa “Orbit Electro” -kokoelmalevyjen sarjasta tullaan julkaisemaan levy-yhtiö Major Recordsin toimesta 3.7.2009. Hampurilainen levymerkki on koonnut kolmen kokoelmalevyn edestä innovatiivista electro pop -musiikkia aikaisemminkin — yritys on vastuussa “Elektrisch!” -nimisestä kokoelmalevyjen sarjasta. Nyt saksalaiset ovat pureutuneet tunnetumpiin ja uusimpiin elektronisen popin toimijoihin. Tämä tuplakokoelma sisältää siis sekä aivan uusia löytöjä, että alalla pitkään toimijoita yhtyeitä sekä artisteja. Opus on syönyt muutamia remixejä ja harvinaisuuksia mm. Meshiltä, Ladytronilta, IAMX:ltä, Onetwolta, Celluloidelta, Mechanical Cabaretilta ja Boytronicilta. “Orbit Electro Volume 1” sisältää märkäkorvien kastissa sellaisia lupaavia nimiä kuin Dragons, Aerophonics, Antilles ja The Attery Squash.

Käyttöehdot