Tagipilvi: mew

Mew Helsinkiin ja Tampereelle.

Poppia ja progressiivista rokkia soittava Mew aikoo saapua esiintymään Suomeen helmikuussa 2010, kunhan bändi ensin käy hoitamassa pois päiväjärjestyksestä keikkansa Norjan Oslossa. Tanskalaisyhtye esiintyi edellisen kerran suomalaiselle fanikunnalle vasta marraskuussa, jolloin ryhmä nähtiin helsinkiläisen Jäähallin suurella lavalla viihdyttämässä ainakin 4000:tta paikalle saapunutta Mew-fania. Helmikuussa 2010 Suomeen saapuva Mew aikoo soitella intiimimpiä esiintymisiä klubikeikoilla, joista ensimmäinen on Helsingin Kulttuuritalolla ja jälkimmäinen Tampereen Pakkahuoneella. Molemmat keikat pärähtävät käyntiin illalla siten, että ensin ovet avataan kello 19 maissa ja hieman myöhemmin Mew marssii lavalle. Molempien keikkojen ennakkolippuja ryhdytään kauppaamaan Tiketin sekä Lippupalvelun ja Lippupisteen välityksellä huomenna maanantaina.

Käyttöehdot