Tagipilvi: monster magnet

Monster Magnet Tampereelle ja Helsinkiin.

Monster Magnet -bändin "4-Way Diablo" &ndash:albumin mustavalkoinen kansikuva. Kuvassa näkyy jonkinlainen muodoton hirviöotus, jonka yläpuolella bändin nimi ja alapuolella opuksen titteli. Hirviö vaalealla ja vaaleanharmaalla värillä mustaa taustaa vasten Uusin albumi marraskuulta

Yhdysvaltojen New Jerseystä asti Eurooppaan kiertueelle lähtevä Monster Magnet (www.monstermagnet.net) tunnustaa tulevansa tekemään pari keikkaa täällä Suomessakin. Yhtye saapuu Euroopan-kiertueen yhteydessä ensin Tampereella ja sitten Helsinkiin marraskuun alkuhetkien aikana. Monster Magnetin Suomessa tekemät kaksi esiintymistä ovat vain pieni osa bändin laajaa keikkaputkea, joka starttaa jo lokakuun lopussa ja päättyy tämänhetkisten tietojen mukaan vasta joulukuun 13. päivä. Keikkoja yhtye tekee kymmenittäin useissa eri maissa.

Bändin tuorein musiikillinen luomus on studioalbumi “4-Way Diablo”. Kiekko julkaistiin edellisen vuoden marraskuussa 2. päivä ensin Saksassa, Itävallassa ja Ruotsissa. Viides päivä samaa kuukautta se ilmestyi Iso-Britanniassa ja muualla Euroopan alueella. Yhdysvaltoihin kiekko levisi päivää myöhemmin, eli 6.11.2007.

Käyttöehdot