Tagipilvi: poets of the fall

Poets of the Fall: "Revolution Roulette".

Kolme Poets of the Fallin jäsentä, miestä, seisoo koristeellista seinätapettia vasten rivissä. Miehillä mustat vaatteet. Kahdella oikeanpuoleisella puolipitkät vaaleat hiukset, mutta vasemmassa laidassa seisovalla musta lippis päässä ja lyhyt letti, sekä Promokuva PotF:sta

Pääkaupungin Poets of the Fall (www.poetsofthefall.com) tiedottaa aikovansa julkaista uransa järjestyksessä kolmannen albuminsa, jonka nimeksi yhtye antoi “Revolution Roulette”, maaliskuussa viimeisellä viikolla — tarkka Suomen alueen julkaisupäivämäärä on 26.3. Kiekolta on lohkaistu jo tammikuussa ensimmäinen single kappaleesta “The Ultimate Fling”. Sinkku sisältää nimikkokappaleesta kaksi eri versiota, joista molempien bändi kertoo olevan hyvin rokkaavia väännöksiä. Näiden biisien lisäksi singlen soittolistalle ahdettiin akustinen versio ja live-esiintymisestä taltioitu värssy “Fire from Carnival of Rust”. Livebiisi nauhoitettiin edellisen vuoden Ankkarock-festivaalin esiintymisestä.

Rokkibändin viisi vuotta kestänyt olemassaolo on kerryttänyt keikkakokemusta jo lähes 200 esiintymisen verran. Useat bändin keikoista ovat olleet loppuunmyytyjä. Pian bändin fanit pääsevät kuulemaan uusimpia PotF-biisejä, kun yhtye lähtee huhtikuun puolen välin paikkeilla Suomen-kiertueelle. Bändi lähtee kiertueella myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Kesän saavuttua musiikkimättöä päästään kuulemaan myös useilla festivaaleilla.

Käyttöehdot