Tagipilvi: simple minds

Simple Minds: "Graffiti Soul".

Simple Mindsin albumin "Graffiti Soul" etukansi on musta pohjaväriltään ja sen keskellä ohuin valkoisin tikkukirjaimin yhtyeen ja albumin nimi. Kuvan oikeassa alakulmassa punaisella värillä jonkinlainen symboli. Julkaistaan 25.5.2009

Skottilainen rytmiryhmä Simple Minds (www.simpleminds.com) laskee levykauppoihin uransa järjestyksessä 15 studioalbumin, nimeltään “Graffiti Soul”, kuluvan kuukauden lopussa. Albumi ilmestyy hieman yli viikon päästä, maanantaina 25. päivä. Se on seuraaja bändin aikasiemmin julkaisemalle kokoelma-albumille, jonka yhtye julkaisi viime vuoden loppuvaiheilla juhlistaakseen 30-vuotista uraansa. Uudella albumilla kuullaan tuttua ja turvallista Simple Minds -meininkiä, mutta samalla sellaisia biisejä, joihin on onnistuttu yhdistämään raikas tuulahdus uusia kokeiluja. Elo-lokakuussa 2008 nauhoitettu pitkäsoitto saa myöhemmin kuluvana vuonna tukea live-esiintymisten muodossa. Simple Minds aikoo organisoida kokonaisen kiertueen ja kesällä bändi nähdään keikkailemassa Euroopan alueen kesäfestivaaleissa Britanniassa ja muualla Euroopassa.

Käyttöehdot