Tagipilvi: tera

Teran uusi single herättää kysymyksiä.

Ryhmäkuva Tera-bändin neljästä muusikosta. Kuvassa Tera

Tera iskee väkevästi ajan hermoon uudella “Minulle ei ole paikkaa” -singlellään. Tampereelta ponnistavan raskasta, mutta melodista suomirokkia soittavan Teran tulevan albumin nimikkosingle nostaa esille kysymyksen, joka liikkuu yhä useamman mielessä näinä hektisinä aikoina. Mikä on minun paikkani ja roolini tässä maailmassa?

Valitettavasti yhä useampi työssä käyvä ihminen kokee ylitsepääsemätöntä väsymystä, kun työtaakka alkaa tuntumaan sietämättömältä. Siitä huolimatta tulosvastuullisessa työympäristössä pitäisi antaa se viimeinenkin energiapisara, joka voi olla lopulta se joka katkaisee kamelin selän. Kaikki kaupungissa nauraa väsymykselleni. En ole enää mitään paitsi aito., toteaa biisinkirjoittaja ja laulaja Petri Lassila kappaleen tekstissä.

Viisi perättäistä hoitovirhettä synnyttävät Suomen kipeimmän bändin!

Kevät 2003 osoittautui kohtalokkaaksi. Asfaltti repeili routavaurioista. Kangasalalainen Antti Honkkila rullaluisteli pitkin pyörätietä kaatuen kovalla vauhdilla tienpinnassa olevaan halkeamaan. Henki säilyi, mutta jalka murtui. Alkoi uskomaton tarina, jonka ei pitäisi olla suomalaisessa terveydenhuollossa edes mahdollinen. Yksi hoitovirhe tuhosi nivelen ja toinen hermon, joka jäi lähettämään maksimaalista kipusignaalia. Seuraavat vuodet Antti eli kipulääkkeiden voimalla hoitovirheestä toiseen ja leikkauksesta leikkaukseen. Tuloksena lähimuistin menetys, jatkuva kipu ja katko työelämästä.

Käyttöehdot

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Etsi sivustolta

Tuorein kommentti

Kuuminta viime aikoina