Tagipilvi: the dø

The Dø: "A Mouthful".

The Døn "A Mouthful" -nimisen debyyttialbumin kansitaide. Vasemmassa yläkulmassa näkyy bändin logo mustalla. Kuvassa aurinkoinen valokuva miehestä ja naisesta. Nainen keikistelee ja hänellä yllään sinertävä mekko tai leninki, miehellä farkut ja keltainen Debyyttialbumin kansitaide

Pariisilais-helsinkiläinen folk-henkistä rokkia soittava The Dø (www.thedo.info) tiedottaa tulevansa julkaisemaan ensimmäisen pitkäsoittonsa, jonka nimi on “A Mouthful”, täällä Suomessa Rockhopper Musicin kautta samaan hengenvetoon kuin levy julkaistaan muuallakin Skandinaviassa. Kiekko ilmestyy heinäkuun 9. päivä. Indie rockia soittavan yhtyeen debyyttialbumi julkaistiin alunperin 14. tammikuuta, mutta tänne Pohjolan perukoille se saapuu vasta lähitulevaisuudessa. Kiekolta riipaistiin parikin singleä, joista ensimmäinen on vuoden 2007 loppuvaiheilla julkaistu “On My Shoulders” ja jälkimmäinen “At Last!”

Kaksihenkisen yhtyeen jäsenet tapasivat toisensa nauhoitellessaan musiikkia Empire of the Wolves -elokuvaa varten. Molemmat muusikot, joista toinen on suomalaista syntyperää oleva Olivia Bouyssou Merilahti, ovat tehneet yhteistyötä samoissa merkeissä myös elokuvien The Passenger sekä Camping sauvage parissa. The Dø -duon naislaulajan toimiva Merilahti on ranskalais-suomalainen muusikko ja bändin toinen puolisko, nimeltään Dane Levy, on muusikko ja biisintekijä.

Käyttöehdot