Tagipilvi: von hertzen brothers

Mariko, The Rasmus ja Von Hertzen Brothers kiertueelle.

Harmaasävyinen valokuva kolmen hengen miehittämästä Von Hertzen Brothers -nimisestä rokkibändistä. Kolmella vakavanoloisella miehellä hipahtavat vaatteet. Kuvassa Von Hertzen Brothers<br />Kuva: Denis Vinokur

Kolme kovaa kotimaista musiikkiryhmää, nimittäin Mariko, The Rasmus ja Von Hertzen Brothers, uutisoivat aikovansa lähteä taivaltamaan rinta rinnan lokakuun aikana Dynasty Tour 2008 -kiertueen nimissä. Reissu vie yhtyeet eri puolille Suomenmaata. Kiertue käynnistyy 3. päivä lokakuuta seinäjokelaisen Rytmikorjaamon lavalla. Keikka-aikoja on tähän mennessä kirjattu kahdeksan kappaletta. Live-esiintymiset pärähtävät käyntiin siten, että ovet avautuvat kello 18 maissa ja varsinainen esiintymishetki koitttaa tuntia myöhemmin. Liput keikoille maksavat suolaiset 33 euroa. Ennakkolippuja kaupataan kuluvan kuukauden 18. päivästä lähtien Lippupalvelun välityksellä. Mariko esiintyy yhdessä uuden albumin julkaisua kaavailevan The Rasmuksen poppoon ja Von Hertzenin veljesten kanssa Seinäjoen lisäksi Oulussa, Tampereella, Joensuussa, Jyväskylässä ja sitten Hämeenlinnassa, Turussa sekä Helsingissä.

Von Hertzen Brothers: "Love Remains The Same".

Mustavalkoinen valokuva kolmipäisen von Hertzen Brothers -bändin jäsenistöstä, jonka miehet seisovat rivissä vaaleanharmaata taustaa vasten. Heistä laitimmaisilla silmälasit päässä, keskimmäisellä hihaton musta paita. Kuva: Matti Pyykkö

Von Hertzen Brothers tiedottaa asettaneensa uuden “Love Remains The Same” -nimisen albuminsa julkaisuhetkeksi 14. päivän toukokuuta. Kiekon ilmestymishetkeä jouduttiin lykkäämään aikaisemmin ilmoitetusta huhtikuun 30. päivästä, sillä albumin tuotantotöissä on mennyt odotettua kauemmin aikaa. Ryhmä kertoo pari päivää sitten kirjoittamassaan tiedotteessa tehneensä niin kovasti töitä uuden pitkäsoiton parissa, että he halusivat siirtää sen julkaisupäivämäärää tuonnemmaksi parilla viikolla, jotta ryhmän jäsenillä olisi sopivasti aikaa “ottaa etäisyyttä” luomaansa musiikkiin. Parin viikon aikana miehistöllä on vihdoinkin omaa aikaa, jonka he voivat käyttää kuuntelemalla koko albumin soittolistan alusta loppuun ja tehdä kokonaisuuden kuultuaan viimeisiä silauksia biiseihin.

Käyttöehdot