Big Brother 2009 käynnistyi!

  • Julkaistu 26.08.2009
  • Tagit:
  • Luettu 2172 kertaa

Eilen tiistaina käynnistyi järjestyksessä jo viides tuotantokausi televisiossa esitettävästä realitysarja Big Brotherista. Big Brother 2009 sai jo maaliskuun alussa yleisölle annettun tietojen mukaan juontajakseen televisiochatista tunnettu Vappu Pimiän. Lisäksi sarjasta ilmestyvän Big Brother Extran juontajahahmona nähdään Jani Toivola. Uuden tuotantokauden yleisöhaut päättyivät hiljattain. Hakutilaisuuksia talon asukkaiksi järjestettiin maalis- ja huhtikuun aikana useaan otteeseen lukuisilla paikkakunnilla eri puolella Suomea — Helsingistä aina Rovaniemelle asti. Hakijoiden joukosta valittiin 14 kiinnostavinta persoonaa. He tutustuvat juuri nyt kämppätovereihinsa ja odottelevat ensimmäistä viikkotehtäväänsä.

Big Brother 2009:n ensimmäisenä päivänä talossa on naisia hieman vähemmän kuin miehiä. Nuorin asukeista n 18-vuotias helsinkiläinen Lotta ja iäkkäin 61-vuotias Terttu Joensuusta. Useimmat asukkaat ovat 20-vuotiaita ja heistä valtaosa on Etelä-Suomesta, vieläpä pääkaupunkiseudulta. Kaukaisin asukas on Kokkolan korkeudella asuva Sami. Asukkaat majoittuivat taloon eilen 25. päivä siten, että eilen illalla kello 23:30 maissa paikalla oli yhteensä kahdeksan henkeä. Keskiyön jälkeen kaikki 14 asukasta olivat saapuneet paikalle. He kisailevat nyt siitä, kuka pystyy asumaan talossa kauimmin aikaa. Keskiviikko on Big Brother 2009:n päivä numero 2. Päiviä on varattu asukkaille yhteensä muhkeat 97 kappaletta.

Jaa Facebookissa

timore kirjoitti 5529 päivää sitten, että:

No tätähän on odotettu jo koko vuosi!

n:o

Petri kirjoitti 5529 päivää sitten, että:

Kyllä! On kyllä niin mahtavaa nyt kun taas tämä upea seikkailu pääsi käynnistymään. Odotan ihan vesi kielellä niitä kaikkia bileitä ja ihmissuhdejuttuja, joiden janon vain tämä telsuformaatti pystyy tyydyttämään.

n:o

Käyttöehdot