Björk kertoo uudesta albumista.
- Julkaistu 08.09.2007
- Tagit: björk
- Luettu 1464 kertaa
Syntyi Reykjavíkissa
Islantilainen laulaja ja biisintekijä Björk (www.bjork.com) on paljastanut uuden albumin yksityiskohtia. Nainen aikoo julkaista ilmeisesti vielä tämän vuoden puolella jo toisen pitkäsoittonsa, josta tulee seuraaja toukokuussa ilmestyneelle “Volta”-pitkäsoitolle. Nettisivuillaan Björk kertoo luoneensa erityisen live-esiintymisestä taltioidun albumin. Kiekolla kuullaan laulajattaren Lontoossa tekemän keikan taltiointi, missä musisoi naisen nykyisen keikkabändin tuoreimmat jäsenet. Uuden albumin arvellaan ilmestyvän ihmisten ilmoille ennen kuluvan vuoden umpeutumista.
Björk on lausunut uudesta bändistään Billboard.com-uutissivustolle, että se sai valmiiksi myös toisenlaisen musiikkimateriaalin purkittamisen studiossa jo huhtikuun vaiheilla. Naisen keikkabändiin kuuluu mm. Mark Bell sekä Lightning Bolt -bändin rumpali Brian Chippendale ja kymmenpäinen naislaulajien joukkue. Björk kertoi tuohon aikaan saavuttaneensa taustabändinsä kanssa hyvin paljon ja että he ovat tulleet pitkälle — edessä on kuitenkin antoisa tulevaisuus ja Björk voi kasvaa vieläkin “suuremmaksi”. Kokonainen bändi on tuonut naiselle mahdollisuuden laajentaa musiikkiaan moniulotteisempaan suuntaan verrattuna aikaisempaan tuotantoon. Esimerkiksi kosketinsoittajan avulla hän voi luoda biisejä, joissa on esimerkiksi harpisteja ja muita eksoottisempia soittajia. Toisaalta Björk voi hyödyntää vaikkapa rumpaliaan tuomaan esiin oman machomman puolensa.
Björkin tuorein albumi, “Volta”, on hänen järjestyksessä kuudes. Kiekko laskeutui levykauppoihin täällä Euroopassa toukokuun 7. päivä ja päivää myöhemmin maailmanlaajuisesti.
“Volta”-albumin kappaleet:
- Earth Intruders
- Wanderlust
- The Dull Flame of Desire
- Innocence
- I See Who You Are
- Vertebrae by Vertebrae
- Pneumonia
- Hope
- Declare Independence
- My Juvenile