Blaze Bayley nimesi uuden pellinpaukuttajan.

Blaze Blazeyn albumin "Promise and Terror" kannessa näkyy tyylikäs valokuva tai maalaus suuresta rotkosta, jonka laidoilla vuoren rinteet ja niiden yllä pilvinen taivas, josta lankeaa rotkon pohjalla olevan puron päälle sinertävää valoa. Kuvan keskellä Bl Julkaistiin 1.2.2010

Entinen Iron Maidenin ja Wolfsbanen joukoissa toiminut vokalisti Blaze Bayley nimesi yhtyeensä uudeksi rumpaliksi Claudio Trincatin. Hän korvasi yhtyeestä eronneen Larry Patersonin. Patersonin eroamisen syitä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen, mutta Bayley kumppaneineen toivottaa hänelle tervemenoa ja hyvää jatkoa elämässään. Samalla yhtyeen managerina toiminut Anna Di Laurenzio poistui bändin palveluksesta. Blaze Bayley uutisoi uuden rumpalin värväämisestä tien päällä matkatessaan autolla kohti Venäjän pääkaupunkia Moskovaa. Tiedotteessa Blaze Bayley vakuuttelee, ettei miehistössä tapahtunut vaihdos vaikuta bändin toimintaan haitallisella tavalla. Yhtye soittaa lupaamansa keikat ja ottaa uusia keikkoja vastaan. Lisäksi uutukaisalbumin nauhoitussuunnitelmat pysyvät ennallaan.

Bayleyn tiimiin uudeksi pellinpaukuttajaksi kiinnitettiin Claudio Tirincati, jota miehistö luonnehtii hyväksi ja lahjakkaaksi soittajaksi. Tirincatin saapumista edelsi Patersonin pidättäytyminen Etelä-Amerikan-kiertueelta. Paterson oli edellisen keikkaputken aikaan väitetysti sairaana eikä sen takia päässyt ottamaan osaa “Promise and Terror Tour” -kiertueeseen, joka starttasi Brasiliasta huhtikuun alussa. Bändi soitti kyseisen keikkaputken helmikuun 1. päivänä ilmestyvän uuden “Promise and Terror“ -albuminsa sanoman levittämiseksi.

Yhtye on tällä hetkellä starttaamassa Venäjän-kiertuetta. Keikkaputki siirtyy toukokuun lopussa Tsekkiin, josta aikanaan Puolaan ja Italiaan. Bändi nähdään myös Unkarissa, Iso-Britanniassa ja Turkissa. Blaze Bayley ei ole näillä näkymin saapumassa keikkailemaan tänne Pohjolaan.

Blaze Bayley on:

  • Blaze Bayley (laulu)
  • Nick Bermudez (kitara)
  • Jay Walsh (kitara)
  • Dave Bermudez (basso)
  • Claudio Tirincati (rummut)

Blaze Bayley on rock-ryhmä, joka on toiminut vuodesta 1999 asti. Bändi on urallaan julkaissut viisi studiolevyä, joista kolme ensimmäistä on alkuperäisellä Blaze-nimellä ilmestyneitä, sekä pari live-albumia. Blaze Bayleyn keulahahmo oli Wolfsbane-bändin laulaja vuosivälillä 1984–1994 ja Iron Maidenin tiimissä vuodesta 1994 aina vuoteen 1999 asti.

Jaa Facebookissa

Kill & Destroy kirjoitti 5080 päivää sitten, että:

“Blaze Bayley ei ole näillä näkymin saapumassa keikkailemaan tänne Pohjolaan.”

Siirtyi juuri Venäjälle, soitettuaan viikko sitten Suomessa 5 aivan saatanan kovaa keikkaa. Ruotsissa tutoa ennen. Ihan nyt vain tarkennuksena. Kova rumpali oli tuo Claudiokin.

n:o

Petri kirjoitti 5080 päivää sitten, että:

Aivan, niinhän tuo olikin. Viihdeuutinen.netissä oli jo maaliskuussa uutisoitu kiertueesta Suomessa, mutta en muistanut tsekata sitä juttua kirjoittaessani. Kiitos täsmennyksestä Kill & Destroy!

n:o

Käyttöehdot