Claire Voyant: "Lustre".
- Julkaistu 12.07.2009
- Tagit: claire voyant
- Luettu 1594 kertaa
Julkaistaan 22.9.2009
Yhdysvaltalainen elektronista musiikkia loihtiva Claire Voyant (www.clairevoyant.com) julkaisee uuden studioalbumin ensimmäistä kertaa noin seitsemään vuoteen. Yhtyeen uusin albumi on nimeltään “Lustre” ja se on tarkoitus julkaista bändin kotiseudulla 22. syyskuuta levy-yhtiö Metropolis Recordsin kautta. Uutukaislevyon luomistyö on ollut suurelta osin laulaja Victoria Lloydin käsialaa, sillä nainen on lauluhommien ohella osallistunut säveltämiseen ja sanoittamiseenkin. Tunnelmallinen “Lustre” on seuraaja sellaiselle kiekolle kuin “Love Is Blind” — tämä albumi ilmestyi vuonna 2002 Metropoliksen julkaisemana.
“Lustre”-albumin julkaisemiseen tähtäävistä suunnitelmista bändi puhui jo alkuvuoden varrella. Toukokuussa yhtye ilmoitti julkaisevansa uutukaisensa soittolistalta musiikkivideon kappaleesta “Shine”.
Claire Voyantin tiimi julkaisee heinäkuussa singlen albuminsa nimikkokappaleesta ja sen jälkeen elokuun puolella tullaan vastaanottamaan toinenkin single. Jälkimmäisen singlen nimeä ei ole vielä paljastettu. Albumin antiin voi käydä tutustumassa siirtymällä Claire Voyantin virallisille MySpace-sivuille, jossa sijaitsee musiikkisoitin varustettuna näytebiiseillä tulevalta ääniopukselta.
“Lustre”-albumin kappaleet:
- Lustre
- Shine
- Into Oblivion
- Another Day (The Subtle Thief of Youth)
- Mercurial
- Painted Gold
- Lost
- Flicker
- Broadcast
- Washaway
Claire Voyant aikoo esiintyä seuraavan kerran yleisölle Kalifornian San Franciscossa 19. syyskuuta. Sen jälkeen lokakuun 3. päivä bändi nähdään San Diegossa.
Claire Voyant on:
- Victoria Lloyd (laulu)
- Chris Ross (ohjelmointi, syntetisaattori ja tuottaminen)
- Benjamin Fargen (kitara)
- Garin Casaleggio (rummut)