CMX ahtautuu hittikokoelmalle.

  • Julkaistu 30.09.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1651 kertaa

CMX:n "Kaikki Hedelmät 1992–2008" -kokoelman kansikuva. Kuvassa näkyy taiteellinen maalaus hedelmistä, joiden takana näkyy yhtyeen logo ja julkaisun nimi. Julkaistaan 5.11.2008

Suomen suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva CMX on yli kaksikymmenvuotisen historiansa aikana saavuttanut paljon — melkein kaiken, mitä yhtye voi Suomessa saada. Vuonna 1985 Torniossa perustettu progressiivisen rockin äkkiväärä suuruus on tehnyt 15 studioalbumia, äänestetty lukuisia kertoja merkittävimmäksi kotimaiseksi bändiksi ja myynyt yli 350 000 levyä. Yhtyeen ensimmäinen todellinen hittikokoelma “Kaikki hedelmät 1992–2008” julkaistaan 5.11. Levy sisältää 26 CMX:n kaikkien aikojen suosituinta ja eniten radiosoittoa saanutta kappaletta kuten “Ruoste”, “Kultanaamio” ja “Vallat ja väet”. Mukana on myös kaksi uutta kappaletta “Rautalankaa” ja “Kivinen kirja”.

Yhtye lähtee myös kiertueelle. “Kaikki hedelmät” ovat kuultavissa 7.11. lähtien, jolloin kiertue starttaa Hämeenlinnasta. Suomessa on noin viisi miljoonaa ihmistä, jotka eivät omista ainuttakaan CMX:n albumia. Tämä kokoelma on omistettu heille, Yrjänä toteaa. Rautalankaa-single on ensisoitossa YleX-kanavalla keskiviikkona 1. lokakuuta kello 9.15.

“Kaikki hedelmät” -kiertue:

  • 7. marraskuuta 2008: Sirkus (Hämeenlinna)
  • 8. marraskuuta 2008: Virgin Oil (Helsinki)
  • 13. marraskuuta 2008: Areena (Joensuu)
  • 14. marraskuuta 2008: Finlandia-klubi (Lahti)
  • 15. marraskuuta 2008: Pakkahuone (Tampere)
  • 20. marraskuuta 2008: Bar Kino (Pori)
  • 21. marraskuuta 2008: Lutakko (Jyväskylä)
  • 22. marraskuuta 2008: Rytmikorjaamo (Seinäjoki)
  • 26. marraskuuta 2008: Tähti (Oulu)
  • 27. marraskuuta 2008: Tivoli (Rovaniemi)
  • 28. marraskuuta 2008: Umpitunneli (Tornio)
  • 29. marraskuuta 2008: Työnkulma (Kuopio)
  • 4. joulukuuta 2008: Kåren (Turku)
  • 5. joulukuuta 2008: Tavastia (Helsinki)
  • 6. joulukuuta 2008: Tavastia (Helsinki)

“Kaikki hedelmät 1992–2008” -CD #1:n kappaleet:

  1. Kivinen kirja (uusi kappale)
  2. Ainomieli
  3. Elokuun kruunu
  4. Ruoste
  5. Kultanaamio
  6. Kirosäkeet
  7. Pelasta maailma
  8. Nimetön
  9. Aamutähti
  10. Vallat ja väet
  11. Siivekäs
  12. Ei yksikään
  13. Surunmurhaaja
  14. Sillanrakentaja

“Kaikki hedelmät 1992–2008” -CD #2:n kappaleet:

  1. Rautalankaa (uusi kappale)
  2. Jatkuu niinkuin sade
  3. Meidän syntimme
  4. Puuvertaus
  5. Pohjoista leveyttä
  6. Minne paha haudattiin
  7. Minun sydämeni on särkynyt
  8. Silmien takana
  9. Melankolia
  10. Palvelemaan konetta
  11. Kauneus pettää
  12. Uusi ihmiskunta
  13. Kain
  14. Kuolemaantuomitut

CMX on:

  • A. W. Yrjänä (laulu ja basso)
  • Janne Halmkrona (kitara ja taustalaulu)
  • Timo Rasio (kitara)
  • Tuomas Peippo (rummut ja taustalaulu)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot