Crazy Lixx julkaisee maaliskuussa "New Religion" -albumin.

  • Julkaistu 01.02.2010
  • Tagit:
  • Luettu 2142 kertaa

Crazy Lixx -bändin promokuvassa näkyy neljä pitkähiuksista miestä seisomassa tiiviissä rivissä. Miehet näyttävät kieltä ja pirunmerkkejä sormillaan. Kuvan taustalla valkoisia spottivaloja. Crazy Lixxin nimi lukee kuvan oikeassa alakulmassa. Kuvassa Crazy Lixx

Ruotsalainen Crazy Lixx (www.crazylixx.com), joka on luettavissa sleaze rockin railakkaaseen sarjaan, aikoo räväyttää Euroopan alueen fanikunnan korville uuden studioalbumin 19. maaliskuuta. Yhtyeen uusin albumi on nimeltään “New Religion”. Se aiotaan saattaa myös yhdysvaltalaisen yleisön ulottuville, tosin vasta huhtikuun toisella viikolla levy-yhtiö Frontiers Recordsin avittamana. Vuonna 2002 Ruotsin Malmössä perustettu rokkariryhmä tarjoaa uutukaiskiekollaan tusinan verran helmibiisejä, jotka kaikki purkitettiin tukholmalaisen Polar Studion tiloissa tuottaja Chris Laneyn hellässä huomassa. Laney on aikaisemmin osallistunut Europen, Crashdïetn sekä doom metallia kilkattavan Candlemass-yhtyeen musiikin taltioimiseen. Crazy Lixx hehkuttaa vokalistinsa Danny Rexonin suulla asettaneen uutta albumia tekiessään tavoitteeksi ohittaa debyyttialbumin “Loud Minority” kaikin tavoin. Tämä tavoite on Rexonin mukaan lyöty kirkkaasti. Hän odottaa kovasti pääsevänsä soittamaan uutukaiskiekon kappaleita keikkalauteilla.

Ruotsalaisyhtyeen toistaiseksi uusin albumi on bändin uralla esikoisalbumin virkaa toimtitava “Loud Minority”. Se julkaistiin vuoden 2007 marraskuussa. Tämän albumin ilmestymistä seurasi laajamittaiset kiertueet, joiden mukana bändi kävi keikkailemassa vuosien 2008 ja 2009 puolella ympäri planeettaa. Crazy Lixx kertoo esikoisalbumillaan, kuten myös maaliskuisella “New Religion” -rykäisyllään, kuultavan vaikutteita Def Leppardin, Kissin, Warrantin sekä Skid Rown musiikista. Uusi albumi on rytmiryhmittymän mielestä aikaisempaa tuotantoa kypsempi, kehittyneempi, henkilökohtaisempi ja ultramelodinenkin siinä sivussa. Bändi tarjoaa MySpace-sivuillaan useita näytebiisejä tuotannostaan.

“New Religion” -albumin kappaleet:

  1. Rock and a Hard Place
  2. My Medicine
  3. 21 ‘Til I Die
  4. Blame it on Love
  5. Road to Babylon
  6. Children of the Cross
  7. The Witching Hour
  8. Lock up Your Daughter
  9. She’s Mine
  10. What of Our Love
  11. Desert Bloom
  12. Voodoo Woman

Crazy Lixx on:

  • Danny Rexon (laulu)
  • Andy Dawson (kitarat)
  • Loke Rivano (basso)
  • Joél Cirera (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot