Danko Jones: "Below The Belt".

  • Julkaistu 19.03.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1549 kertaa

Danko Jonesin albumin "Below The Belt" kannessa näkyy valokuva vasemmalla makaavasta leijonasta, tuolilla istuvasta miehestä ja oikealla alusvaatteisiin sonnustautuneesta naisesta. Kuvan yläosassa mustin kirjaimin lukee sekä Danko Jonesin että albumin nim Julkaistaan 10.5.2010

Kolmen miehen muodostama Danko Jones on suunnittelemassa uuden pitkäsoiton julkaisemista oheisessa kuvassa näkyvästä “Below The Belt” -kiekosta. Albumi julkaistaan toukokuun 10.–14. päivän välisenä aikana eri puolilla planeettaa. Yhteensä 11 uutta biisiä sisältävä kiekko äänitettiin Danko Jonesin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin ja ystävän, tuottaja Matt DeMatteon kanssa. Sama mies avusti kanadalaistrioa aikaisemmin luoduissa “We Sweat Blood” -kiekon ja “Sleep Is The Enemy” -albumin kanssa. Yhtyeen uusin pitkäsoitto on bändin omien puheiden mukaan aikaisempaa tuotantoa raskaampaa ja voimakkaampaa, joten bändi ikään kuin palaa musiikillisille juurilleen. “Below The Belt” on seuraaja rokkareiden vuonna 2008 esiin rummuttamalle “Never Too Loud” -levylle.

“Below The Belt” -albumin kappaleet:

  1. I Think Bad Thougths
  2. Active Volcanoes
  3. Tonight Is Fine
  4. Magic Snake
  5. Had Enough
  6. (I Can’t Handle) Moderation
  7. Full Of Regret
  8. The Sore Loser
  9. Like Dynamite
  10. Apology Accepted
  11. I Wanna Break Up With You

Yhtye uutisoi helmikuun lopussa aikovansa osallistua Tukholmassa 9. lokakuuta vietettävään NHL-jääkiekkotapahtumaan. Urheilutapahtumaa vietetään Globe Arenan tiloissa, jossa Danko Jonesin osuutena on soittaa kaksi biisiä lätkäurheilun ystäville. Sitä ennen Danko Jonesin tiimi nähdään Helsingissä 5. kesäkuuta. Bändi osallistuu yhden päivän pituiseen Helsinki Live 2010 -festivaaliin, johon on kanadalaisten lisäksi kiinnitetty White Lies, Skunk Anansie, Michael Monroe, The Prodigy ja pääesiintyjäksi Guns N’ Roses.

Danko Jones on:

  • Danko Jones (laulu ja kitara)
  • John Calabrese (basso)
  • Dan Cornelius (rummut)

Yhtye perustettiin vuoden 1996 tienoilla. Uransa alkuaikoina bändi ei suunnitellut musiikin julkaisemista äänilevyinä, sillä ryhmä luotti voivansa saada mainetta ja mammonaa pelkästään keikkoja tekemällä. Ensimmäisen EP-levynsä rytmiryhmä julkaisi Sonic Unyon Recordsin kautta vuonna 1998.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot