Dark Filth Fraternity: "Breathe Again".
- Julkaistu 28.07.2008
- Tagit: dark filth fraternity
- Luettu 1587 kertaa
Kotimainen raskasta rokkia takova Dark Filth Fraternity (www.darkfilthfraternity.com) kertoi pari päivää sitten vieneensä uuden studiosoittonsa, jonka nimi on “Breathe Again”, luomistyön kunnialla päätökseen ja aikovansa tuoda valmiin lopputuotteen fanikunnan ulottuville 27. päivä ensi kuuta Playground Music Scandinavian jakelemana ja indie-tason toimija Animalhouse Productionsin julkaisemana. Levy on seuraaja yhtyeen vuonna 2006 julkaisemalle “The Book of Clear Light” -albumille. Uusimman pitkäsoittonsa bändi äänitti viime vuoden heinäkuun ja kuluvan vuoden kesäkuun välisenä aikana. Kiekko sisältää mm. musiikkivideoksi asti päätyneen värssyn, nimeltään “Swans Don’t Weep“. Yhtye julkaisi kesäkuussa maistiaisen uudelta luomukseltaan tuomalla esiin digitaalisesti ladattavassa muodossa kappaleen “The Peacemaker“ 2. päivä kesäkuuta.
Edellisen kerran DFF:n joukot musisoivat elävän yleisön edessä 26. päivä kuluvaa kuukautta lahtelaisen Kisapuistorockin merkeissä. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä kaupunkifestivaalissa kävi noin 4000 henkeä.
“Breathe Again” -albumin kappaleet:
- The Peacemaker
- Swans Don’t Weep
- In The End
- Caught In The Light
- Silence/Beauty
- Phantom Dogs
- Purification
- Welcome To Annexia
- Neon Nations
- The Becoming
Dark Filth Fraternity on:
- Panu Willman (kitara ja laulu)
- Heikki Iso-Sipilä (kitara ja taustalaulu)
- Henri Rasanen (basso)
- Riku Willman (rummut)
Dark Filth Fraternityn keulahahmo on tuottaja, joka on tehnyt töitä metallimusiikin rintamalla ainakin Profane Omenin ja Damngodin seurassa. Willman soitti syksyllä 1997 kitaristia goottimetallibändi Entwinessä. Hän erosi bändistä uuden vuosituhannen alussa musiikillisten erimielisyyksien tähden. Muusikko ehti sen jälkeen soitella metallia Before The Dawn -nimisessä yhtyeessä vuoden 2002 aikana, jolloin Willmanin rooliin kuului kitaran kurittamisen lisäksi myös melodisten lauluosuuksien kurnuttaminen. Kitaristi-laulaja poistui Before The Dawnin miesvahvuudesta syksyllä -04 henkilökohtaisiin erimielisyyksiin ja bändin levy-yhtiöön tyytymättömyyden takia.
Bändi kertoo virallisilla MySpace-sivuillaan musiikillisiksi innoittajikseen Alice In Chainsin, Judas Priestin, Toolin, A Perfect Circlen, Metallican, Iron Maidenin, Katatonian, Opethin, Deftonesin, Guns’n‘Rosesin ja Faith No Moren muiden muassa.