Depeche Mode julkistaa tulevan "Sounds Of The Universe" -albuminsa biisilistan.

Brittiläinen Depeche Mode (www.depechemode.com) julkistaa 22.4. julkaistavan odotetun kahdennentoista studioalbuminsa “Sounds Of The Universe” -biisilistan. Albumia edeltää ensimmäinen single, “Wrong”, joka julkaistaan digitaalisena 6.4.2009. “Sounds Of The Universe” saattaa Depeche Moden jälleen yhteen Ben Hillierin kanssa. Edellisen kerran tiimi oli koossa Depeche Moden edellisen studioalbumin “Playing The Angel” tiimoilta. Laajakatseinen ja jännitteellinen “Sounds Of The Universe” on äänitetty Santa Barbarassa sekä New Yorkissa.

“Wrong”-single on kaavailtu julkaistavaksi helmikuussa radioasemille, jonka jälkeen huhtikuussa se ilmestyy myös tuttuun tapaan CD-formaatissa. Bändi purkitti singekappaleesat musiikkivideon joulukuussa 2008. Videon ohjasi Patrick Daughters.

Depeche Moden tällä hetkellä uusin albumi on lokakuussa 2005 ilmestynyt “Playing the Angel”. Se on yhtyeen levytysuran 11. pitkäsoitto. Levyn ilmestyttyä yhtye kävi keikkabändinsä kanssa soittamassa laajan kiertueen. Uudelle albumille on tulossa, ainakin bändin kosketinsoittaja Andy Fletcherin mukaan, runsaasti bonuskappaleita. Bonusbiisit sisällytetään albumin erikoisversion soittolistalle.

“Sounds Of The Universe” -albumin kappaleet:

  1. In Chains
  2. Hole To Feed
  3. Wrong
  4. Fragile Tension
  5. Little Soul
  6. In Sympathy
  7. Peace
  8. Come Back
  9. Spacewalker
  10. Perfect
  11. Miles Away / The Truth Is
  12. Jezebel
  13. Corrupt

Depeche Mode on:

  • Martin Gore (kitara, koskettimet ja taustalaulu)
  • David Gahan (laulu)
  • Andrew Fletcher (koskettimet)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot