Dúné: "Enter Metropolis".

  • Julkaistu 02.08.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1544 kertaa

Tanskalaista perua oleva elektronissävyistä rockia soittava Dúné (www.dunesite.com) tulee julkaisemaan debyyttialumilleen “We Are In There You Are Out Here” seuraajan 2. syyskuuta 2009 sellaisesta pitkäsoitosta kuin “Enter Metropolis”. Uutukaiskiekko on ajoitettu julkaistavaksi täällä Suomessa ensi kuukauden toisena päivänä levy-yhtiö Sony Music Entertainmentin kautta. Tanskalaisen yhtyeen uuden albumin tuottajana toimi metallibändi Volbeatin tuottajanakin tunnettu Jakob Hansen. Bändin tulevan studiorykäisyn kappaleet käsittelevät hämmennystä, tunteita ja houkutuksia, vapautta ja pelkoja. Keulahahmo Mattias Kolstrupin rustaamat sanoitukset kumpusivat osittain siitä, kun Dúnén kööristä sikisi hyvin tunnettu ja menestyvä musiikkiryhmä oitis ensimmäisen albumin myötä.

Bändi uutisoi aikaisemmin tänään 2. elokuuta, että Mattias Kolstrup päätyi perjantaina sairaalaan todella korkean kuumeen takia. Lääkärit eivät tämänhetkisten tietojen mukaan osaa sanoa kuumeilun aiheuttanutta syytä, mutta mies on tällä hetkellä paranemaan päin. Hänet päästetään sairaalavuoteelta jälleen keikkalavalle ensi viikon puolella. Mattias Kolstrupin sairastumisen vuoksi Dúné joutui soittamaan hyvin erilaisen version kappaleesta “Repeat It” MTV:lle sen sijaan, että bändi olisi soittanut “Heat”-viisun. Yhtye joutui Kolstrupin vuoksi perumaan esiintymisensä Appletree Garden Festivalissa.

Dúné on:

  • Mattias Kolstrup (laulu)
  • Cecilie Dyrberg (syntetisaattori, laulu ja kitarat)
  • Ole Bjórn Sórensen (syntetisaattori ja laulu)
  • Simon Troelsgaard (kitarat)
  • Piotrek Wasilewski (basso ja syntetisaattori)
  • Malte Aarup-Sórensen (rummut)
  • Danny Jungslund (kitarat)

Dúné on toiminut noin kahdeksan vuoden ajan. Seitsemänpäisen rokkariryhmän jäsenten keski-ikä on suurinpiirtein 18 vuoden tienoilla, mutta nuoresta iästäään huolimatta tämä bändi on tehnyt uransa varrella yli 200 keikkaa ja soitellut myös Suomessakin. Bändi nähtiin viime vuonna täällä Pohjolassa ensin Ruisrockin lavalla ja sitten syksymmällä Helsingin Tavastia-klubin lavalla.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot