Dupont: "Entering the Ice Age".

  • Julkaistu 20.06.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1349 kertaa

"Entering the Ice Age" -albumin etukannessa kaksi Dupontin miestä valkoista taustaa vasten. Molemmista miehistä näkyy vain puolet kasvoista. Vasemman laidan miehen pää ylösalaisin. Kuvan keskellä Dupontin logo ja albumin nimi mustalla värillä ja pystysuun Julkaistaan 24.8.2009

Ruotsalainen Progress Productionsin joukot tulevat julkaisemaan legendaarisen EBM-yhtye Dupontin uusimman albumin, jota bändi kutsuu niinkin ajankohtaisella nimellä kuin “Entering the Ice Age”. Ruotsin Tukholmassa päämaajansa pitävä kaksihenkinen Dupont tiedottaa uutukaisensa ilmestyvän levykauppoihin 24. elokuuta 2009. “Entering the Ice Age” on seuraaja neljä vuotta sitten julkaistulle hittialbumille “Intermezzo”. Uuden ja edellisen albumin välisinä vuosina Dupontin duo on soittanut ahkerasti keikkoja ympäri Saksaa, Norjaa, Italiaa ja kotimaataan. Dupontia voi käydä kuuntelemassa yhtyeen MySpace-sivuilta, josta löytyy musiikkisoitin varustettuna ainakin sellaisilla uuden pitkäsoiton biiseillä kuin “Like We Never Loved” ja “Entering the Ice Age”.

“Entering the Ice Age” -albumin kappaleet:

  1. Run for Protection
  2. New Dawn
  3. Entering the Ice Age
  4. Behave
  5. Your Heart
  6. Like We Never Loved
  7. Goodbye
  8. N.A.S.A
  9. Dope of Love
  10. Sapphire

Ruotsalaiset aikovat esiintyä yleisön edessä seuraavan kerran 21. elokuuta Saksan Frankfurtissa ja heti seuraavana päivänä Leipzigissä. Marraskuun kuudenneksi päiväksi Dupontia sopii odottaa saapuvaksi Suomeen, Helsinkiin, esiintymään Synapsi-klubin yleisölle.

Dupont on:

  • Riccardo (laulu)
  • Danucci (soittimet)

Dupont hakee musiikkiinsa vaikutteita Depeche Modelta, DAF:lta, Joy Divisionilta ja Front 242:lta.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot