Gemini Five nauhoittaa neljättä albumiaan.
- Julkaistu 27.01.2010
- Tagit: crashdïet, gemini five
- Luettu 1874 kertaa
Ruotsalainen hard rockia soittava Gemini Five on nyt nauhoittamassa biisimateriaalia seuraavaa studioalbumia varten. Yhtye suunnittelee julkaisevansa jossain vaiheessa kuluvaa vuotta uransa neljännen albumin, jolla tullaan kuulemaan ainakin sellainen biisi kuin “If The Good Die Young”, sillä kyseinen biisi on jo laitettu demoasteisena versiona kuunneltavaksi Gemini Fiven omille MySpace-sivuille. Muiden uudella albumilla kuultavien kappaleiden nimiä ei ole vielä kerrottu. Gemini Fiven järjestyksessä neljäs pitkäsoitto on tällä hetkellä äänitettävänä Sweet Studion syövereissä. Albumin tuottajana toimii Crashdïetin oma Martin Sweet. Tuottamisessa avustaa myös Gemini Fiven Hot Rod sekä Tin Star.
Rokkiryhmän uudella “If The Good Die Young” -kappaleella käy ensimmäistä kertaa Gemini Fiven uralla soittamassa bändin tuorein kiinnitys, kitaristi Tom Wouda.
Gemini Five siirtyi maanantaina 18. tammikuuta uransa uusinta albumia nauhoittamaan. Levy tulee olemaan seuraaja toukokuussa 2008 julkaistulle kolmannelle albumille. Edellisen albumin nimi on “Sex Drugs Anarchy“. Senkin tuottajina toimi Hot Rod ja Tin Star. Kyseinen kiekko ikuistettiin tukholmalaisen Stappenwolf Studion uumenissa lokakuun 2007 ja tammikuun 2008 välisenä aikana. Albumilla kuullaan vierailevana kitaristina sekä solistina Martin Sweetin soitantaa. Levyllä kuullaan lisäksi taustalaulajana Peter Londonia ja Eric Youngia. Kolmessa kappaleessa soolokitaraa soittaa Royal Hunt -yhtyeen riveissä vaikuttava Marcus Jidell. Lisäksi neljän biisin sanoituksien kirjoittamiseen osallistui Warrior Soulissa sekä Space Age Playboys -bändiprojektissa toimiva Kory Clarke.
Gemini Five on:
- Tin Star (laulu ja kitara)
- Tom Wouda (kitara ja taustalaulu)
- Hot Rod (basso ja taustalaulu)
- Slim Pete (rummut ja taustalaulu)
Ennen toukokuussa 2008 esiin tullutta albumia Gemini Fiveltä on julkaistu debyyttilätty levystä “Babylon Rockets” vuonna 2003. Sitä seurasi sellainen kiekko kuin “Black:Anthem” vuoden 2005 puolella.