Hanoi Rocks voitti Radio Rock Finlandia -kilpailun.
- Julkaistu 06.12.2007
- Tagit: hanoi rocks, mcqueen
- Luettu 1620 kertaa
Takavuosina supersuosittu glam rock -yhtye Hanoi Rocks (www.hanoirocks.info) kahmi ensimmäistä kertaa koskaan järjestetyn Radio Rock Finlandia -kilpailun. Bändi sai eilen keskiviikkona helsinkiläisen Jäähallin suunnalla palkintonsa. Kyseessä on nimensä mukaisesti radioasema Radio Rockin järjestämä tapahtuma. RR:n mukaan tämä Radio Rock Finlandia on kyseisen yrityksen tapa tehdä kunniaa suomalaiselle rockmusiikille. Tapahtuma lähetettiin radioteitse suorana lähetyksenä eilen illalla Jäähallilta. Itsenäisyyspäivän hengessä tapahtumapaikalle värvättiin kymmenkunta bändiä soittamaan tuplalavalle Helsingin Jäähalliin.
Hanoi Rocks tulee soittamaan kolme live-esiintymistä legendaarisen Motörheadin kanssa kuluvan kuukauden aikana. Tämän jälkeen bändi lähtee pitkähkölle Euroopan-kiertueelle ensi vuoden alussa — keikkaputki vie Hanoi Rocksin rivit aina Ruotsin kautta Saksaan ja sieltä sitten Iso-Britanniaan. Keikkaputken viimeinen esiintyminen soitetaan lontoolaisen Astoria Clubin tiloissa 7. marraskuuta 2008.
Brittibändi McQueen, joka on vain naisista muodostettu rokkiryhmä, tulee tukemaan Hanoi Rocksia tällä Suomessa. Bändit esiintyvät Suomessa seuraavasti:
- 27. joulukuuta: On The Rocks (Helsinki)
- 28. joulukuuta: Tivoli (Rovaniemi)
- 29. joulukuuta: Hotel (Juva) *
- 30. joulukuuta: Himos Arena (Himos) *
- 31. joulukuuta: Virgin Oil (Helsinki) *
McQueen konsertoi HR:n kanssa tähdellä (*) merkityissä keikoissa.
Tyttöbändin debyyttialbumi, nimeltään “Break the Silence”, julkaistiin aikaisemmin kuluvana vuonna britannialaisen indie rock -levy-yhtiö Demolition Recordsin toimesta. Kiekon luomiseen osallistui tuottaja Richie Kayvan.
Hanoi Rocks on:
- Michael Monroe (laulu)
- Andy McCoy (kitara)
- Conny Bloom (kitara)
- Andy “A. C.” Christell (basso)
- Lacu (rummut)
McQueen on:
- Leah Duors (laulu)
- Hayley Cramer (rummut)
- Cat de Casanove (kitarat)
- Gina Collins (basso)