Hellcity Punks kiertueelle Keski-Eurooppaan!

Helsinkiläinen rockbändi Hellcity Punks (www.hellcitypunks.com) lähtee huhtikuussa kolmen keikan minikiertueelle Saksaan ja Itävaltaan. Vaikka keikat ovat bändin ensimmäiset esiintymiset Suomen ulkopuolella, on sillä laaja fanipohja ja aktiivista Street Team -toimintaa jo seitsemässä maassa. Keikat ovatkin järjestyneet pitkälti Itävallan Steet Teamin ansiosta.

Fanit halusivat meidät sinne niin kovasti, että järjestivät itse keikkoja paikallisille klubeille. Täytyyhän meidän mennä pitämään fanit tyytyväisinä, virnistää Hellcity Punksin kitaristi Hooligan.

Hellcity Punks julkaisi viime syksynä EP-levyn “Result In Disaster”, joka sai positiivisen vastaanoton sekä alan medioissa että rockdiggareiden keskuudessa. Levy voitti mm. Demo of the Month -tittelin Saksan Metal Hammer -lehdessä. Hittibiisi “Destination O.D.” pysyi Suomen Virallisella Latauslistalla seitsemän viikkoa parhaan sijoituksen ollessa 14. Biisi käväisi myös Suomen Virallisella Singlelistalla sijalla 18.

Live Disaster 2009 -kiertueen julisteessa valokuva nelihenkisestä bändistä, jonka jäsenet miehiä ja mustiin pukeutuneita. Miesten alla vaaleanpunaisin kirjaimin yhtyeen logo ja sen alla keikkalistaus.

Hampurin keikan voi myös katsella ja kuunnella suorana Hellcity Punksin MySpace-sivulta.

Hellcity Punks esiintyy:

  • 4. huhtikuuta 2009: Replugged (Wien, Itävalta)
  • 8. huhtikuuta 2009: Headcrash (Hampuri, Saksa)
  • 10. huhtikuuta 2009: Mokum (Berliini, Saksa)

Yhtye on järjestänyt pari keikkaa koettavaksi kotimaassakin syksymmällä. Yhtye esiintyy seuraavan kerran Suomessa 7.5. helsinkiläisen Dante’s Highlightin lavalla ja seuraavan kerran 26.9. Helsingin Kulttuuriareena Glorian uumenissa osana HellcityFest 2009 -tapahtumaa.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot