Irina ensimmäiselle konserttikiertueelle lokakuussa.

  • Julkaistu 04.05.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1445 kertaa

Suomen eturivin naisartisteihin kuuluva Irina lähtee syksyllä ensimmäiselle konserttikiertueelleen. Yleensä vain klubi- ja festarilavoilla ahkeroinut Irina nähdään yhtyeineen lokakuussa 12 eri konserttisalissa ympäri Suomea. “Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista” -konserttikiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 10. toukokuuta.

Irina tunnetaan erityisesti radioaalloiltakin tutuista menestyskappaleistaan, kuten esimerkiksi “Pokka”, “Hiljaisuus”, “Kymmenen kirosanaa”, “Miksi hänkin on täällä”, “Vastaukset”, “Vahva”, “Näe minut tässä”, “Et huomaa” ja “Älä riko kaavaa”. Tuorein albumi, viime syksynä julkaistu “Miten valmiiksi tullaan” on huikean listamenestyksensä lisäksi myynyt jo kultaa ja lähentelee pian jo platinalevymyynnin rajaa. Myös edelliset levyt “Vahva” vuodelta 2004, “Älä riko kaavaa” vuonna 2005 ja “Liiba Laaba” vuodelta 2007 ovat myyneet platinaa.

Olen arkaillut konserttisaleja tähän asti, mutta kevään aikana meillä oli pari keikkaa ns. jähmeissä saleissa ja meininki olikin jotain aivan muuta. Erityisesti odotan pikkuisten fanien tapaamista, heitä kun ei ikärajojen vuoksi klubeilla näy! Settilista on työn alla ja biisejä aletaan treenata kesällä! Innolla siis odotamme meille erilaista kiertuetta, Irina kertoo konserttikiertueestaan.

“Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista” -konserttikiertue 2010:

  • Tiistaina 12. lokakuuta 2010 kello 19: Konserttitalo (Turku
  • Keskiviikkona 13. lokakuuta 2010 kello 19: Savoy-teatteri (Helsinki)
  • Torstaina 14. lokakuuta 2010 kello 19: Törnäväsali (Seinäjoki)
  • Perjantaina 15. lokakuuta 2010 kello 19: Madetojan Sali (Oulu)
  • Lauantaina 16. lokakuuta 2010 kello 19:30: Paviljonki (Jyväskylä)
  • Sunnuntaina 17. lokakuuta 2010 kello 19: Promenadisali (Pori)
  • Tiistaina 19. lokakuuta 2010 kello 19: Sibeliustalo (Lahti)
  • Keskiviikkona 20. lokakuuta 2010 kello 19: Verkatehdas (Hämeenlinna)
  • Torstaina 21. lokakuuta 2010 kello 19: Tampere-talo (Tampere)
  • Perjantaina 22. lokakuuta 2010 kello 19: Kaukametsänsali (Kajaani)
  • Lauantaina 23. lokakuuta kello 19: Warkaussali (Varkaus)
  • Sunnuntaina 24. lokakuuta 2010 kello 19: Musiikkikeskus (Kuopio)

Liput lasketaan myyntiin maanantaina 10. toukokuuta kello 9. Pääsyliput maksavat ennakkoon 30 euroa, sekä mahdolliset toimituskulut. Pilettejä voi ahankkia Live Nationin nettisivuilta ja konserttipaikasta riippuen joko Lippupisteestä tahi Lippupalvelusta.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot