Iron Maidenilta lenkkitossuja.

  • Julkaistu 19.07.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1891 kertaa

Iron Maidenin The Trooper -lenkkarin sivuprofiili valkoista taustaa vasten. Kenkkitossun lestiin on printattu hirviömäisen Iron Maiden -maskotin naamataulu. Kenkä on musta ja sen pohjallinen valkoinen. "The Trooper" -kenkä

Brittirokkiyhtye Iron Maiden (www.ironmaiden.com) on laajentanut ulkomusiikillista repertuaariin teettämällä lenkkitossuja varustettuna “Piece of Mind” -albuminsa kansikuvalla. Bändin “The Trooper” -potretti koreilee alunperin vuonna 1983 ilmestyneen pitkäsoiton kansikuvan lisäksi siis myös lenkkitossun pinnassa. Skeittitossujen alkuperäistä muotoilua edustava Sk8-Hi -mono on varustettu “The Trooper” -singlen kansikuvalla. Kalifornialainen tossuja, kenkkareita ja muita skeittaukseen liittyvää oheismateriaalia valmistava Vans-yritys on luonut kyseiset popot. Vans on erikoistunut nuorisokenkien luomiseen.

“Piece of Mind” -albumi on Iron Maidenin jo neljäs pitkäsoitto. Se julkaistiin alunperin vuonna 1983 EMI Musicin kautta ja Yhdysvalloissa Capitol Recordsin siivittämänä. Kiekosta on sittemmin tehty uusintapainos Sanctuaryn / Columbia Recordsin kautta. Kyseisellä albumilla kuullaan ensimmäistä kertaa Rautaneidon rumpalina Nicko McBrainia.

“Piece of Mind” -albumilla kuultava singlelohkaisu “The Trooper” on yksi Iron Maidenin uran tunnetuimmista kappaliesta. Sitä on soitettu ahkerasti kaikilla bändin kiertueilla albumin julkaisun jälkeen. Blaze Bayleyn johtaman IR-kauden aikana “The Trooper” soitettiin aina kiertue-esiintymisen settilistan viimeisenä värssynä.

Kaksi Iron Maidenin "The Trooper" -lenkkitossua valkoista taustaa vasten. Toinen kenkä on ylösalaisin, joten sen kohokuvioitu pohjallinen näkyy selvästi. Toisessa kengässä näkyy hirviömäisen olennon printti kengän kankaaseen printattuna.

Bändin kehittämästä kenkämallistosta löytyy yllä esitetyn korkean version lisäksi nauhaton versio, jonka kärkiosaan on printattu albumin kansikuva. Suomessa näitä tossuja myy mm. Tulipyörän nettikauppa. Yllä esitetty Vans Sk8-Hi Iron Maiden Trooper on 79 euron arvoinen kenkäpari.

Iron Maiden esiintyi pitkästä aikaa täällä Suomessa eilen perjantaina Helsingin Olympiastadionilla. Yhtye esiintyy myös tänään Suomessa, mutta vuorostaan Tampereen Ratinan stadionilla. Tämänpäiväisen keikan jälkeen yhtye pitää pari päivää taukoa ja jatkaa sitten jälkeen Euroopan-kiertuettaan — seuraava keikka tauon jälkeen on luvassa 22. päivä kuluvaa kuukautta Norjan Trondheimissa. Reissu jatkuu elokuun 19. päivään asti ainakin tämänhetkisten suunnitelmien mukaan. Kiertueen viimeinen esiintyminen koetaan Moskovan Olympiastadionilla 19.8.2008. Tämänpäiväistä Tampereen-keikkaa tukee Avenged Sevenfold ja Lauren Harris.

Iron Maiden on:

  • Bruce Dickinson (laulu)
  • Janick Gers (kitara)
  • Steve Harris (basso ja taustalaulu)
  • Nicko McBrain (rummut)
  • Dave Murray (kitara)
  • Adrian Smith (kitara ja taustalaulu)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot