Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit julkaisee uuden albumin.

Kimmo Liskomäen ottama valokuva miehen omasta Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit -yhtyeestä. Kuvassa neljä miestä, joista jokaisella valtaosa vaatetuksesta mustaa, osalla pitkät hiukset, osalla yllään bändipaidat. Tausta on tussilla tuherrettu ja pohjavärilt Kuva: Kimmo Liskomäki

Suomalaisen ramopunkin hämmentävin orkesteri Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit julkaisee keskiviikkona 18. kesäkuuta uuden pitkäsoittolevyn “Perustuu tositapahtumiin”. Albumi sisältää yhteensä kuusitoista biisiä, joiden joukossa on viisitoista uutta levytystä sekä EP:llä aiemmin julkaistu räppärinä paremmin tunnetun Mariskan paatoksella esittämä “Koulun penkille”. Levyn muista kappaleista mainittakoon liikennevalistuslaulu “Teiden ritari”, ramopunkin hempein rakkauslaulu “Miksi menet pois”, Bruce Willisille omistettu “Sankari duunissa” sekä elämän karuihin totuuksiin pureutuva “Kännissä on ikävä nukkua”.

Yhtye itse kuvailee musiikkiaan punk-rockiksi, jossa on slaavilainen lähestymistapa. Psykiatrini mukaan nämä tarinat eivät ole totta, vaan hänen mielestään kärsin jakaantuneesta persoonallisuudesta. Hän on väärässä, minä nautin siitä, kommentoi yhtyeen taiteellinen johtaja Kimmo Liskomäki.

“Perustuu tositapahtumiin” on Rocket Recordsin kuluvan vuoden kymmenes albumijulkaisu. Rocketin aiemmin tänä vuonna ilmestyneitä levyjä ovat mm. paraikaa yhdeksättä viikkoa Suomen TOP40-myyntilistalla viihtyvä Jaakko Tepon kokoelma “Jälkitauti — Kaikki levytykset 1980-1986“ sekä kesäkuun alussa ilmestynyt Kari Peitsamon Skootterin comeback-albumi “Liskon laki“.

Liskomäen uuteen musiikkiin voi tutustua myös MySpace-sivujen kautta
osoitteessa www.myspace.com/liskomaki. Tsekata kannattaa myös
suomalaisen ramopunkin tietokirjasto www.ramopunk.com sekä levy-yhtiön kotisivut osoitteessa www.rocket-records.com.

“Perustuu tositapahtumiin” -albumin kappaleet:

  1. Mä haisen rock´n´rollille
  2. Luodinkestävä poikaystävä
  3. Teiden ritari
  4. Fikkarin patteri
  5. Sä et saa mua kii
  6. Sankari duunissa
  7. Mä en halua nähdä sua enää ikinä
  8. Jäätelöauto
  9. Kropassa karvoja
  10. Elämää
  11. Kengännauhat liian tiukalla
  12. Se en ollut mä
  13. Kännissä on ikävä nukkua
  14. Motorheadin Lemmy
  15. Miksi menet pois
  16. Koulun penkille

Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit on:

  • Iso-Jarnold (laulu)
  • Juhani Liskomäki (basso ja laulu)
  • Tee Tee Saari (kitara)
  • Bee Bee Backman (rummut)
  • Kimmo Liskomäki (kapellimestari)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot