Korkein oikeus -sarja Neloselta.

  • Julkaistu 26.04.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1957 kertaa

Huipputekijöiden draamasarjaksi hehkutettu Korkein oikeus -niminen televisiosarja astuu eetteriin Nelosen kanavalla 10. päivä toukokuuta. Raastupa-asioihin paneutuva draamasarja on legendaarisen Donald P. Bellisarion tuottama. Näyttelijäkaartiinkin kuuluu alan kärkinimiä.

Korkein oikeus -sarja kertoo leppoisasta perheenisästä, nimeltään Joseph Novellista, joka saa odottamatta nimityksen Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomariksi. Novelli saapastelee mieli rohkeana kohti raskaita kohuoikeudenkäyntejä, tuomarijääriä ja urakiipijöiden keskelle. Tuore tuomari huomaa olevansa toisalta puolen kovan linjan konservatiivien ja toiselta puolelta tiukkojen liberaalien ympäröimä. Novelli pyrkii luovimaan näiden kahden ääripään välissä mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Neloselta toukokuun toisella viikolla ilmestyvä Korkein oikeus on tuottaja Donald Paul Bellisarion kätten jälkeä. Mies on tehnyt aikaisemmin saman alan hommia 1970-luvulla esitetyssä alkuperäisversiossa Taisteluplaneetta Galacticasta ja osallistunut myös Magnumin, Aikahypyn sekä Kunnian miehien ja NCIS Rikostutkijoiden luomistyöhön.

Korkeimman oikeuden tuomaria, Joseph Novellia, näyttelee sellainen mies kuin Joe Mantegna. Hän on näytellyt aikaisemmin mm. seuraavissa menestyselokuvissa:

  • Kummisetä III
  • Alice
  • Hyytävä syleily
  • Aina lähelläsi
  • Joanin salaisuus

Korkein oikeus -sarjan muina tuomarismiehinä nähdään James Garner, joka on tuttu Space Cowboysista ja Teinitytön kasvatusoppaasta, Charles Durning (tuttu Puhalluksesta ja palomiesten elosta kertovasta televisiosarjasta Asema 62). Tuomareina ovat myös Camille Saviola (Pääteasema Brooklyn sekä Varjoja ja sumua), James McEachin (Matlock), James Karen (Presidentin miehet, Kiina-ilmiö, Poltergeist) ja Gail Strickland (Tohtori tuli kaupunkiin), Stephen Markle ja Lyman Ward. Päähenkilö Joseph N.:n vaimoa näyttelee Linda Purl. Nainen on osallistunut aikaisemmin Onnen päiviin ja Matlockiin.

Korkein oikeus -sarjan esitysajat

  • 10. toukokuuta 2008 kello 14:30
  • 17. toukokuuta 2008 kello 14:30
  • 24. toukokuuta 2008 kello 14:30
  • 31. toukokuuta 2008 kello 14:35
  • 7. kesäkuuta 2008 kello 14:30
  • 14. kesäkuuta 2008 kello 14:15
  • 21. kesäkuuta 2008 kello 14:35
  • 5. heinäkuuta 2008 kello 14:35
  • 12. heinäkuuta 2008 kello 14:10
  • 19. heinäkuuta 2008 kello 14:30
  • 26. heinäkuuta 2008 kello 14:30
  • 2. elokuuta 2008 kello 14:15
  • 9. elokuuta 2008 kello 14:30

Sarjan ensimmäisessä jaksossa Joseph Novelli aloittaa työpäivänsä Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa. Miehen uuden viran ensimmäinen työpäivä sisältää tutkimista alaikäisenä kuolemaan tuomitun Moses Brownin tapauksen parissa.

Korkeimman oikeuden vastaavana tuottajana tunnettu Donald Bellisario syntyi elokuussa 1935. Hän on tuottajana toimimisen lisäksi osallistunut screenwriterin hommiin.

Korkein oikeus, englanniksi First Monday

Suomessa nimellä Korkein oikeus esitettävä televisiosarja on alunperin englanninkieliseltä nimeltään First Monday. Sarjaa esitettiin USA:ssa CBS-kanavalla tammi-toukokuussa 2002. Se on näin ollen jo kuusi vuotta vanha sarja. Televisiosarjan alkuperäinen nimi viittaa lokakuun ensimmäiseen maanantaihin.

Korkein oikeus — Yleistä tietoa sarjasta

Korkein oikeus käsittelee tyypillisesti kahta tapausta, eli casea, kussakin jaksossa. Näin oli alkuperäisen sarjan varhaisimmissa jaksoissa, mutta myöhemmissä jaksoissa tapausten käsittely on jäänyt sivummalle samalla kun henkilökohtaiset asiat sarjan hahmojen välillä ovat saaneet enemmän huomiota. Myöhemmissä sarjan jaksoissa käsitellään normaalisti vain yhtä oikeustapausta ja yhtä hahmoille henkilökohtaista asiaa.

Sarjassa esitetään seuraavat jaksot:

  • Pilot
  • Age of Consent
  • The Price of Liberty
  • Crime and Punishment
  • Family Affairs
  • Dangerous Words
  • Right to Die
  • Court Date
  • Secrets and Lies
  • Unprotected Speech
  • Strip Search
  • Showdown
  • Family Secrets

Televisiosarjan tunnusmusiikin toteuttanut Bruce Broughton sai vuonna 2002 nimityksen USA:n Emmy-gaalaan tekemänsä musiikin ansiosta.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot