Laulukuoro Pienen Sydämen lennokas syksy huipentuu isoihin esiintymisiin ja lasten mielenterveystalkoisiin.
- Julkaistu 30.10.2008
- Tagit: laulukuoro pieni sydän
- Luettu 3563 kertaa
Albumi ulos 12.11.2008
Esikoisalbuminsa 12.11. julkaisevan Laulukuoro Pienen Sydämen syksy on lähtenyt lennokkaasti liikkeelle. Isoja esiintymisiä on tiedossa ennätysmäärä jo ennen levyn julkaisua ja lisäksi kuorosta on kuvattu ohjelmaa MTV3-kanavalle. Ohjelma “Laulukuoro Pieni Sydän — suuria tunteita pienissä sydämissä” esitetään MTV3:lla lauantaina 1.11. klo 11. Ohjelmassa lapset kertovat levynteosta ja haaveistaan sekä pohtivat lasten hyvinvoinnin tilaa Suomessa muun muassa kansanedustaja Eero Heinäluoman kanssa.
Tulevia tähtihetkiä ovat muun muassa esiintymiset YLE_n _Nenäpäivä-lähetyksessä TV2:lla 14.11., Joulukadun avajaisissa Senaatintorilla 23.11. ja Plan-gaalassa 13.12. MTV3-kanavalla.
Pieni Sydän kerää talkoovoimin varoja lasten mielenterveystyölle
Pieni Sydän on 10–15 -vuotiaista lapsista ja nuorista koostuva laulukuoro, joka haluaa tarjota kuorossa laulaville lapsille yhdessäolon riemua ilman kilpailemista. Kuoro kannustaa lapsia luonnollisuuteen, hyvään yhteishenkeen ja olemaan mahdollisimman pitkään lapsia. Laulukuoro haluaa toiminnallaan auttaa myös muita lapsia ja nuoria.
Kuoro on lanseeraamassa marraskuussa valtakunnallisia talkoita lasten mielenterveystyön hyväksi yhdessä Lastenklinikoiden Kummien kanssa. Talkoissa jokainen halukas voi lahjoittaa rahaa suoraan lasten mielenterveystyön tukemiseen. Vastalahjaksi jokainen lahjoittaja saa ladata ilmaiseksi Laulukuoro Pienen Sydämen uuden singlen. Lahjoitukset ja lataukset tapahtuvat Lastenklinikoiden Kummien nettisivujen kautta kampanjan käynnistyttyä.
Uusi albumi täynnä kotimaisia popmusiikin helmiä
Pienen Sydämen esikoisalbumi sisältää koskettavia tulkintoja kotimaisista popmusiikin helmistä uusina sovituksina. Lähestymistapa tuo populaarimusiikin klassikkokappaleisiin tuoreen näkökulman, sillä moni kappale aukeaa lapsen laulamana uudessa valossa. Hyvänä esimerkkinä toimii laulukuoron nimikkokappale, Sakari Kuosmasen esittämänä tunnetuksi tullut “Pieni sydän”, johon kuoro on kuvannut musiikkivideon Suomen Kansallisoopperassa.
Laulukuoro Pienen Sydämen esikoisalbumin kappaleet:
- Pieni sydän
- Ohuella langalla
- Matkustaja
- Päivänsäde ja menninkäinen
- Minä olen muistanut
- Keltainen
- Mansikkamäki
- Sunnuntaina sataa aina
- Pieni ja hento ote
- Neiti Kevät