Lindellandia: "Tätä päivää" kaupoissa 21.5.

Tommi Lindell seisoo pilvisen taivaan alla nurmikolla. Taustalla näkyy lehtipuita. Lindellillä yllään tumma saketti ja silinterihattu. Hänellä olkapäällä käden tukemana jonkinlainen kosketinsoitin, toisessa kädessä matkalaukku. Kuvassa Tommi Lindell

Missä miehet ratsastaa? Kuka teki minusta tän naisen? Kehen sattuu ja kuinka paljon?

Samaan aikaan, kun suomalainen musiikkielämä etsii vastauksia näihin tärkeisiin ja visaisiin kysymyksiin, on myös Lindellandiassa ahkeroitu. Uutteran ponnistelun tuloksena on syntynyt kotimaamme tämänhetkisiä tuntoja ja ilmiöitä kartoittava katsaus nimeltään Tätä päivää. Kyseinen CD-muotoinen albumikokonaisuus pureutuu moniin tämän päivän EU-suomalaista askarruttaviin asioihin: Informaatiotulva, sisällöntuottaminen, stadilaisuus, maahanmuuttajat, sekä tietenkin kesä, golf ja kaverit… Nämä ovat kaikki aiheita, joita albumilla käsitellään asiallisesti, mutta lempeällä otteella. Lindellandian musikaalisessa teemapuistossa hurvitellaan tyylistä toiseen niin, että heikoimpia hirvittää, mutta onneksi mukana on myös tarttuvia kertosäkeitä, valovoimaisia solistivieraita, sekä asiansa osaavia muusikkoja. Toisin sanoen: parasta laatua vaativaan makuun.

Lindellandia-levynjulkkarikeikka Kulttuuriareena Gloriassa keskiviikkona 14.5.

Tommi Lindell ja kumppanit juhlivat Lindellandian “Tätä päivää“ -levyn julkaisua Kulttuuriareena Gloriassa keskiviikkona 14. toukokuuta Spesiaalikeikalla nähdään mukana ainakin Veijo Midi sekä Kiipparikvartetti. Tule mukaan ja ole rento!

Glorian ovet avautuvat kello 20. Showtime kello 21. Ikäraja on 18 vuotta. Ennakkoliput myy Tiketti, jonka nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.tiketti.fi.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot