Mischa Bartonilla ei pysy vaatteet päällä.
- Julkaistu 20.03.2008
- Tagit: mischa barton
- Luettu 370642 kertaa
Lontoossa syntynyt näyttelijäneito Mischa Barton (s. 1986) on odottamattomasti päätynyt poseeraamaan eevanasussa kameran eteen. Nakukohtauksiin osallistunut 22-vuotias O.C.-sarjan tähti esiintyy rohkeissa valokuvissa ilman rihman kiertämää. Kuvat otettiin naikkosen roolisuoritusta varten elokuvaa Closing the Ringiä varten. Closing the Ring on Mischa Bartonin näyttelijänuralla jo toinen sellainen elokuva, joka aiotaan julkaista suoraan DVD-levyllä ilman mahtipontista leffateatterikierrosta.
Closing the Ring, joka on edellisen vuoden joulukuussa ilmestynyt romanttinen sotaelokuvamaisin elementein varustettu elokuva. Mischan rooli elokuvassa on näytellä Ethel Annia silloin kun hän oli nuori, eläväinen ja optimistinen.
Mischa Bartonin elokuvaa Closing The Ring varten otattamat valokuva löytyvät suoraan täältä. Näissä valokuvissa nainen näyttelee kauhistunutta neitokaista hädässä.
Näyttelijäksi ryhtynyt Barton on irlantilaiselle äidille syntynyt nuori nainen, jolla on kaksi siskoa; Hania ja Zoe. Mischa muutti New Yorkiin ollessaan vasta 6 vuoden ikäinen. Yhdysvaltojen kansalaisuuden hän sai pari vuotta sitten. Hänellä on kaksoiskansalaisuus, sillä syntymässään hän sai Iso-Britannian passin. Nainen päätyi esiintymään elokuvissa jo pikkulapsena, sillä ensimmäisen kerran hän näytteli Slavs! -nimisessä elokuvassa ollessaan 9-vuotias. Hän on myöhemmin esiintynyt myös The Sixth Sensessä, Notting Hillissä, St Triniansissa ja nyt myös Closing the Ring_ -nimisessä rakkausdraamassa. Suureen suosioon Mischa Barton kipusi päästyään roolinjaossa osalliseksi The O.C. -sarjaa varten, jossa hän näytteli Marissa Cooperia. Naisen roolihahmon työt sarjassa päättyivät toukokuussa 2006.
Mischa Barton pidätettiin joulukuussa 27. päivä viime vuotta, koska hänellä oli marihuanaa hallussaan, eikä hänellä ollut kelvollista ajokorttia matkassaan. Naisen epäiltiin myös olevan jonkinlaisen nestemäisen päihdeaineen vaikutuksen alaisena. Hänet pidätettiin ja päästettiin myöhemmin samana päivän ulos putkasta maksettuaan 10 000 dollarin takuun.