Pretty Maids tammikuussa studioon.
- Julkaistu 22.11.2009
- Tagit: pretty maids
- Luettu 2392 kertaa
Tanskan Horsensista kotoisin oleva hard rockia soittava Pretty Maids (www.prettymaids.dk) aikoo lähteä suunnitelmiensa toteutuessa tammikuussa 2010 nauhoittamaan uutta albumia. Bändi on hankkinut studioaikaa seuraavan pitkäsoittonsa purkittamista varten, sillä Pretty Maidsin tiimi pyrkii julkaisemaan lopputuotteen loppukevään tai viimeistään kesän tultua. Tällä hetkellä rytmiryhmä käy keskusteluja seuraavan albumin julkaisemista varten useiden levy-yhtiöiden kanssa — bändi ei ole vielä solminut levytyssopimusta albumin ilmestymistä varten Euroopa eikä Aasian markkinoiden osalta.
Yhtye on toiminut vuodesta 1982 lähtien kitaristi Ken Hammerin ja laulaja Ronnie Atkinsin perustamana yhtyeenä. Tanskalaisbändi on uransa varrella julkaissut kymmenen studioalbumia, pari EP:tä, kaksi livelevyä ja yhden kokoelma-albumin parhaimmiksi katsomistaan kappaleista. Vuonna 2002 yhtye juhlisti uransa 20-vuotista taivalta julkaisemalla juhla-albumin “Planet Panic”, jota seurasi suurimittainen Euroopan-kiertue. Saman vuoden lopussa Pretty Maids päätti kylpeä naftaliinissa ja jäädä horrokseen.
Vuonna 2006 Pretty Maidsin ryhmä ryhtyi jälleen aktivoitumaan julkaisemalla comeback-albumin “Wake Up To The Real World”, jonka levy-yhtiö Frontiers Records julkaisi saman vuoden marraskuussa. Albumin ilmestyttyä yhtyettä on nähty soittamassa keikkoja pääasiassa Tanskassa, Ruotsissa ja Saksassa.
Pretty Maids on:
- Ronnie Atkins (laulu)
- Ken Hammer (kitara)
- Morten Sandager (kosketinsoittimet)
- Kenn Jackson (basso)
- Allan Tschicaja (rummut)