Ramoviisut 2009 — Semifinal, Helsinki 23.5.2009
- Julkaistu 17.04.2009
- Tagit: ne luumäet, ramones, rehtorit
- Luettu 2229 kertaa
Nahkatakkisen tennarikansan perinteikäs biisikilpailu järjestetään jo viidettä kertaa. Viisujen finaali järjestetään 23.5.09 Helsingissä, Semifinalissa.
Ramoviisut kuuluttavat vielä osallistujia kilpailuun! Bändeille tiedossa mainetta ja kunniaa! Tänä vuonna kaikkien finalistien biisit nauhoitetaan ja julkaistaan pienlevy-yhtiö Woimasointu Recordsin toimesta! Kilpailubiisit tulee toimittaa esikarsintaa varten kilpailun ylituomarille viimeistään 24.4.2009.
Bändit älkööt nauhoituksen laadusta liikaa huolta kantako, kunhan tunnelma välittyy. Kilpailubiisin nauhoitus voi olla vaikka “mies ja kitara -demo”. Viisuehdokkaan tulee olla lyhyen napakka, hyväntuulinen ja myöskin ennaltajulkaisematon punkpop-pläjäys. Tuomaristo arvioi ehdokkaiden tarttuvuutta ja tunnelmaa, ja päättää lopulliset finalistit 3.5. mennessä.
Ramoviisut 2008 tunnelmointia — genren uranuurtaja Ne Luumäet esiintyy salanimellä Puukädet. Kuva: Ilari Ylijärvi.
Edellisiin vuosiin verrattuna uutena asiana finalistien tulee esittää 23.5. Semifinalissa oman kilpailubiisinsä lisäksi myös yksi Ramones-tulkinta, jossa bändi pääsee esittämään Ramones-tyylitajuaan (Ramones-covereista ei tarvitse toimitella mitään ääninauhoja ennakkoon).
Pogoava ramokansa äänestää viisujen lopullisen voittajan, mutta tuomariston vääräleuat antavat bändeille ja yleisölle lempeää ohjaavaa palautetta ja naurulihasjumppaa! Arvovaltaiseen tuomaristoon kuuluvat mm. suomipunkin elävä legenda Tumppi Varonen, Alivaltiosihteereistä tuttu Jyrki Liikka sekä ramoaktiivi ja edesmenneen Converse-kerhon puuhanainen Anu Vihma.
Tapahtuman juontaa Suomen tunnetuimpiin tennarinkuluttajiin kuuluva Ramones-fani, Converse-kerhon puuhamies. ikuisesti teini-ikäinen teiniviiksien vihaaja, Ne Luumäet ja Rehtorit-orkestereista tuttu Rehtori Heko. Vai oliko se sittenkin Ramo T.A. Mikkonen?
Nämä ovat kevään hauskimmat ja hyväntuulisimmat alakulttuuribileet joita ei kannata missata! Lisätietoa Ramoviisuista osoitteessa www.ramopunk.com.
Finaalin esiintyjät:
- Ramoviisujen finalistit (n. 5–6 bändiä)
- Stasi
- Normaaliryhmä (plays Eppu Normaali 77-81)
- Tumppi Varonen & Problems
Stasissa vaikuttaa laulajakitaristina Rehtoreista tuttu Sanna, eli Rri Reponen Jr. Stasiin voi tutustua bändin MySpace-sivulla.
Yleisöä eputtavat 2007 Ramoviisuvoittajan Iskuryhmän jäsenistä kasattu voimatrio Normaaliryhmä, joka soittaa vanhoja tuttuja Eppu Normaali -hittejä ajalta jolloin nahkatakin prenikoissa saattoi ensimmäistä kertaa lukea “Punk”, “Yäk” tai “Ramones”.
Illan kruunaa monia ramopunkkareitakin innoittanut Tumppi Varonen & Problems? -niminen yhtye. Yli kolmekymmentä vuotta raatanut punkveteraani ja kaupunginvaltuutettu tietää mistä puhuu eikä jätä ketään kylmäksi keikoillaan. Hiusten oranssi soihtu valaisee yhä ja orkesteri on todistettu tiukimmaksi vuosiin!
Liput:
- Pääsyliput maksavat 9 €.
- Ennakkomyynti: Tiketti