Royal Hunt: Mats Levén korvaa Mark Boalsin keikoilla.
- Julkaistu 05.07.2008
- Tagit: royal hunt
- Luettu 1510 kertaa
Kotoisin Kööpenhaminasta
Tanskalaisen rokkibändi Royal Huntin (www.royalhunt.com) joukot kertovat eilen julkaisemassaan tiedotteessa, ettei yhtyeen vokalisti Mark Boals voi osallistua lainkaan bändin tuleviin keikkoihin heinäkuun aikana, eikä myöskään elokuun parin ensimmäisen viikon ajaksi kaavailluissa live-esiintymisissä. Bändin on tarkoitus esiitnyä kuluvan kuukauden 16. päivä kotimaassaan Sønderborg yhdessä Alice Cooperin kanssa ja sitten Kööpenhaminassa Deep Purplen seurassa 6. elokuuta ja muutamia päiviä myöhemmin Odensen pitäjässä toisenkin kerran Deep Purplea tukemassa. Royal Hunt selittää vokalistinsa olevan estynyt, sillä miesmuusikko on bändin puheiden mukaan lupautunut muihin hommiin lähiviikkojen ajaksi.
Royal Hunt -koplan jäsenet eivät ole kertoneet mikä on se syy, jonka takia Mark Boals ei kykene ottamaan osaa bändin tuleviin live-esiintymisiin. Sen sijaan yhtye nimesi värväämänsä sessiomuusikon, laulaja Mats Levénin, hoitamaan keikoilla vokalistin virkaa. Matsin virka päättyy sitten kun Boals palaa jälleen remmiin. Levén on vakituinen muusikko Kruxin tiimissä ja hän on aikaisemmin soittanut myös goottimetallibändi Therionin joukoissa. Mats Levén korvaa Boalsin seuraavissa keikoissa:
- Keskiviikkona 16. heinäkuuta 2008: Mølleparken open air (Sønderborg, Tanska)
- Keskiviikkona 6. elokuuta 2008: KB Hallen (Kööpenhamina, Tanska)
- Sunnuntaina 10. elokuuta 2008: Arena Fyn (Odense, Tanska)
Yhtyeen uusin albumi, nimeltään “Collision Course — Paradox II”, julkaistiin kuluvan vuoden maaliskuussa. Kiekko on bändin kertoman mukaan seuraaja teemansa puolesta yli 10 vuotta sitten ilmestyneelle “Paradox”-albumille. Uusi konseptialbumi on ensimmäinen kiekko, jolla kuullaan Royal Huntin uusinta laulaja Mark Boalsia. Mies on kurittanut äänihuuliaan aikaisemmin mm. Yngwie Malmsteenin Rising Forcessa, Billionare Boys Clubissa ja Ring Of Fire -nimisessä musiikkiryhmässä. “Collision Course — Paradox II” -kiekolla käy vierailemassa Ian Parry, Kenny Lubcke ja Henrik Brockmann. Viimeksi mainittu soittaa näinä päivinä Evil Masqueradessa, mutta mies on myös entinen RH:n jäsen.
“Collision Course — Paradox II” -albumin kappaleet:
- Principles of Paradox
- The First Rock
- Exit Wound
- Divide and Reign
- High Noon at the Battlefield
- The Clan
- Blood In Blood Out
- Tears of the Sun
- Hostile Breed
- Chaos A.C.
Royal Hunt on:
- Mark Boals (laulu)
- André Andersen (kosketinsoittimet)
- Per Schelander (basso)
- Marcus Jidell (kitarat)
- Allan Sørensen (rummut)