So Called Plan: "December Turns To Fall".
- Julkaistu 25.06.2008
- Tagit: so called plan
- Luettu 1521 kertaa
Turun So Called Plan (www.socalledplan.com) kertoo julkaisevansa syyskuun 3. päivä uuden studioalbuminsa, jolle yhtye laittoi nimeksi “December Turn To Fall”. Se on yhtyeen mukaan edeltävää albumia paljonkin tummasävyisempi, mutta monipuolisempi ja eheämpikin. Yhtyeen rumputulivastaava Ville Asp on kertonut kiekon luomistyöhön käytetyn edeltänyttä pitkäsoittoa enemmän aikaa, joten lopputuloksena tunnettu “December Turn To Fall” on juuri sellainen kuin So Called Planin joukot itse haluavat. Yhtyeen edellinen pitkäsoitto on vuonna 2006 ilmestynyt debyyttialbumi “Suburbian Symphony”.
Suurelle yleisölle vasta joitakin vuosia sitten esittäytynyt bändi tuli tutuksi etenkin kappaleensa “Same About The Sorrow” kautta, jota soitetettiin debyyttialbumin ilmestymisen aikoihin ahkerasti radiossa. Bändin tuoreinta musiikkimateriaalia löytyy So Called Plan -ryhmän virallisilta MySpace-sivuilta kappaleen “Day After Day” muodossa.
Bändi julkaisee uudelta “December Turn To Fall” -albumiltaan elokuussa singlen kappaleesta “December”.
“Suburbian Symphony” -albumin kappaleet:
- Intro
- Same About The Sorrow
- Hell My Darling
- Downfall
- Red Lights
- I Know This Life
- Music Box
- Hear Your Voice In The Dark
- Too Many Times
- Right Direction
- On And On
- It´s Over
Edellisen kerran So Called Plan esiintyi Naantalissa 24.5.2008 järjestetyssä Kuparock-festivaalissa. Kyseessä on Turun ääni- ja rockyhdistyksen järjestämä ilmainen ja päihteetön tapahtuma. Kuparock-tapahtumassa esiintyy tänä vuonna paikallisia bändejä. Edellisen Kuparock koettiin viime vuonna 21. heinäkuuta ja siellä esiintyivät Crystal Extasy, Rendez-vous, Extaasi, Delicious orange, Red light distric sekä Mondo Bizarro So Called Planin seuraava live-konsertti koetaan Turun Klubissa 28. päivä kuluvaa kuukautta, jolloin vietetään Summer In The City -iltamaa.
So Called Plan on:
- Eero (kitara ja laulu)
- Ville (rummut ja laulu)
- Joni (basso)
- Sauli (kitara)
Yhtyeen toiminta käynnistyi viitisen vuotta sitten, eli vuoden 2003 päivinä, kun bändiritelmät Longball Pride ja Sidewalk hajosivat ja So Called Plan nousi esiin niiden raunioista. SCP:n musiikillisiksi idoleiksi ja vaikuttajikseen orkesteri on nimennyt mm. sellaisia musiikkiryhmiä kuin Klamydia, Blink 182, Greenday, Sum 41, Deftones, Iron Maiden ja No Use For A Name.