Stam1nan "Raja" albumilistan ykköseksi.
- Julkaistu 22.02.2008
- Tagit: stam1na
- Luettu 1647 kertaa
Kuva: Eero Kokko
Stam1na (www.stam1na.com) vei uusimman albuminsa Suomen albumilistan kirkkaimmalle sijalle. Albumihan ilmestyi virallisesti viime keskiviikkona, 13. päivä Saraka Recordsin kautta, ja nyt se on osoittanut olevansa suuren yleisön mieleen rynnimällä oitis levylistan sijalle n:o 1. Albumin tuottajana toimi Janne Joutsenniemi, joka on tuttu hänen kytköksistään Stone-nimiseen bändiin. Stone taas on Stam1nan yksi vaikuttajista. “Raja”-albumin miksasi Miitri Aaltonen, kuten kaksi edellistäkin Stam1nan pitkäsoittoa.
Tekemästään yhteistyöstä Janne Joutsenniemen kanssa, Stam1nan kitaristi-laulaja Antti “Hyrde” Hynynen on aiemmin kommentoinut, että tämä oli todella hyvä päätös. Jannen muusikko uskoi tuovan oman tyylinsä bändin uudelle pitkäsoitolle. Sanoitusten osalta bändi pyrkii uudella pitkäsoitollaan tutkimaan ja selventämään sekä omia että ihmiskunnan raja-aitoja. Viimeisten vuosien aikana bändin jäsenet ovat toden teolla kokeilleet omia rajojaan, ehkä välillä jopa ylittäneetkin niitä.
Vuodesta 1996 toiminut Stam1na on uransa aikana julkaissut kaksi albumia, jotka ovat:
- 2005: “Stam1na”
- 2006: “Uudet Kymmenen Käskyä”
Edellinen bändin studio-opus kipusi ilmestyttyään Suomen albumilistalla kolmannelle sijalle ja sai vuoden 2006 Emma-gaalassa palkinnon sarjassa “Paras metallialbumi”.
Bändi on ollut kuluvan kuukauden alkupäivistä lähtien uudella kevätkiertueella, joka jatkuu huhtikuun puolen välin taitteeseen asti tämänhetkisten suunnitelmien mukaan. Yhdellä tähdellä (★) merkityissä keikoissa esiintyy Stam1nan lisäksi myös The Republic of Desire, kahdella tähdellä (★★) merkityissä Rytmihäiriö ja kolmella tähdellä (★★★) konsertoi Stam1nan rinnalla FM2000
Stam1nan “Jorma tai Lasse -kevätkiertue 2008”:
- 29. helmikuuta: Poleeni (Pieksämäki)
- 1. maaliskuuta: Rytmikorjaamo (Seinäjoki)
- 6. maaliskuuta: Bar Kino (Pori) ★
- 7. maaliskuuta: Bar & Night Vaakuna (Mikkeli) ★
- 8. maaliskuuta: Lutakko (Jyväskylä) ★
- 14. maaliskuuta: Woodoo (Imatra) ★
- 15. maaliskuuta: Kohti Rokkia (Joensuu, paikalla myös Mokoma ja Amorphis)
- 20. maaliskuuta: Club Teatria (Oulu) ★
- 21. maaliskuuta: Street Bar 41 (Kuopio) ★
- 22. maaliskuuta: Nosturi (Helsinki) ★★
- 4. huhtikuuta: Nuorisotalo (Lammi)
- 5. huhtikuuta: Klubi (Turku) ★★★
- 11. huhtikuuta: Klubi (Tampere) ★★★
- 12. huhtikuuta: Konsta (Kaustinen)
- 18. huhtikuuta: OKL-liikuntahalli (Savonlinna)
- 19. huhtikuuta: Virgin Oil Co. (Helsinki) ★★★
- 25. huhtikuuta: House Of Rock (Kouvola) ★★★
- 26. huhtikuuta: Osman Tupa (Eura) ★★★
Stam1na on:
- Antti “Hyrde” Hyyrynen (laulu ja kitara)
- Kai-Pekka “Kaikka” Kangasmäki (basso)
- Pekka “Pexi” Olkkonen (kitara)
- Teppo “Kake” Velin (rummut)
Viihdeuutinen.net kertoi “Raja“-albumin ilmestymisestä 13. päivä.