Tagipilvi: freebass

Freebass julkaisee "Two Worlds" -EP:n.

Freebassin debyytti-EP:n "Two Worlds" etukannessa näkyy perhonen. Perhosen alaosassa näkyy se heijastuksena käänteisesti. Kuvan yläosassa valkoisella värillä Freebass-sana paksuin kirjaimin. Julkaistaan kesäkuussa

Jossain vaiheessa vuotta 2005 toimintansa startannut rytmiryhmä Freebass aikoo julkaista ensi kuukauden puolella tusinan verran uutta biisimateriaalia syöneen studioalbuminsa, jossa kuullaan laulajana Haven-yhtyeen Gary Briggsiä, rumpalina Paul Kehoeta ja kitaristina Nat Watsonia. Ennen albumilevyn ilmestymistä bändi on luonut ja tuonut juuri ihmisten ilmoille neljän kappaleen kokoisen EP-levyn “Two Worlds Collide”. Teoksen voi ladata digitaalisesti levymerkki Hacienda Recordsin kautta ja myöhemmin myös muista digitaalisen musiikin putiikeista. Entisen New Orderin basisti Peter Hookin miehittämä Freebass aikoo soittaa live-esiintymisiä Lontoon sekä Manchesterin alueella kesäkuussa. Keikoilla kuullaan ensimmäistä kertaa bändiprojektin tuotantoa esitettynä elävänä.

Käyttöehdot