Freebass julkaisee "Two Worlds" -EP:n.

Freebassin debyytti-EP:n "Two Worlds" etukannessa näkyy perhonen. Perhosen alaosassa näkyy se heijastuksena käänteisesti. Kuvan yläosassa valkoisella värillä Freebass-sana paksuin kirjaimin. Julkaistaan kesäkuussa

Jossain vaiheessa vuotta 2005 toimintansa startannut rytmiryhmä Freebass aikoo julkaista ensi kuukauden puolella tusinan verran uutta biisimateriaalia syöneen studioalbuminsa, jossa kuullaan laulajana Haven-yhtyeen Gary Briggsiä, rumpalina Paul Kehoeta ja kitaristina Nat Watsonia. Ennen albumilevyn ilmestymistä bändi on luonut ja tuonut juuri ihmisten ilmoille neljän kappaleen kokoisen EP-levyn “Two Worlds Collide”. Teoksen voi ladata digitaalisesti levymerkki Hacienda Recordsin kautta ja myöhemmin myös muista digitaalisen musiikin putiikeista. Entisen New Orderin basisti Peter Hookin miehittämä Freebass aikoo soittaa live-esiintymisiä Lontoon sekä Manchesterin alueella kesäkuussa. Keikoilla kuullaan ensimmäistä kertaa bändiprojektin tuotantoa esitettynä elävänä.

Freebassin kuuden kappaleen EP-kiekko ilmestyi digitaalisesti maanantaina 29. maaliskuuta. Teos on edeltäjä jossain vaiheessa kuluvan vuoden kesää ilmestyvälle debyyttialbumille “It’s A Beautiful Life”. Albumilla kuullaan laulajana Gary Briggsiä. Basisti Peter Hook kommentoi aikaisemmin antamassaan haastattelussa The Guardianille, että Freebass on viettänyt viisi vuotta albumin tekemisen parissa, sillä yhtyeen uran alkuaikoina bändillä oli paljon aikaa, mutta vain vähän tavoitteita.

“Two Worlds” -EP:n kappaleet:

  1. You Don’t Know (This About Me)
  2. The Milky Way Is Our Playground
  3. Dark Starr
  4. Live Tomorrow You Go Down

Freebass on:

  • Gary Briggs (laulu)
  • Andy Rourke (basso)
  • Peter Hook (basso)
  • Gary “Mani” Mounfield (basso)
  • Paul Kehoe (rummut)

Yhtye on kotoisin Iso-Britannian Manchesterista. Sen riveissä soittaa kolme basistia, joista Andy Rourke on entinen The Smithsin pelimanni, Peter Hook entinen New Orderin sekä Joy Divisionin jäsen, sekä Gary “Mani” Mounfield. Viimeksi mainittu on ex-soittaja The Stone Roseksen ja nykyinen jäsen Primal Screamin kokoonpanossa. Bändin laulajana toimii vokalistina Gary Briggs. Hän on Havenin entinen jäsen. Rumpalina bändissä toimii EP:llä soittanut Paul Kehoe.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot