Tagipilvi: girlschool

Girlschoolin "Legacy"-albumin julkaisua lykätty viikolla.

Girlschoolin "Legacy"-juhla-albumin kansitaide. Kvuassa näkyy kohokuvioituna siivekkään kerubin, jonka toinen puoli naamasta hirviömäinen, olemus kulunutta ja nuhkuista levyä vasten. Kerubin siivet taipuvat ylöspäin ja niide n välissä on Girlschoolin logo Ilmestyy marraskuun alussa

Brittiyhtye Girlschool (www.girlschool.co.uk) kaavailee julkaisevansa uransa 30 vuoden merkkipaalun julkaisemalla pitkäsoiton “Legacy“. Se oli tarkoitus alkuperäisten suunnitelmien mukaan julkaista jo kuluvan kuukauden viimeisellä viikolla. Tyttöbändi aikoo kuitenkin viivästyttää levyn ilmestymishetkeä viikolla Saksan ja Itävallan alueen julkaisua lukuunottamatta. “Legacy” julkaistaan Euroopassa 3. marraskuuta. Saksassa ja Itävallassa Girlschoolin tuorein luomus julkaistaan jo 24. päivä nyt kuluvaa kuukautta. Bändi aikoo tuoda pitkäsoittonsa myös Pohjois-Amerikkaan solmimansa yhteistyösopimuksen Wacken Recordsin / SPV:n kanssa.

Girlschool: "Legacy"-kokoelma.

Girlschoolin "Legacy"-juhla-albumin kansitaide. Kvuassa näkyy kohokuvioituna siivekkään kerubin, jonka toinen puoli naamasta hirviömäinen, olemus kulunutta ja nuhkuista levyä vasten. Kerubin siivet taipuvat ylöspäin ja niide n välissä on Girlschoolin logo 27. marraskuuta Eurooppaan

Brittiläinen 1970-luvun loppuvaiheilla perustettu hard rock -yhtye Girlschool (www.girlschool.co.uk) meinaa julkaista juhla-albumin, nimeltään “Legacy”, täällä Euroopan seudulla 27. päivä lokakuuta. Saksaan albumi leviää jo kolmisen päivää aikaisemmin, mutta vastaavasti bändin yhdysvaltalaiset fanit pääsevät nauttimaan “Legacy”-levyn annista vasta 4. marraskuuta lähtien Wacken Recordsin / SPV Recordsin julkaistua sen. “Legacy” juhlistaa veteraanibändi Girlschoolin 30-vuotiaaksi varttunutta toimintakautta. Kiekolla kuullaan runsaasti vierailevia muusikoita, kuten Black Sabbathin Tony Iommi ja Ronnie James Dio, joka toimii myös Rainbowin sekä Dion tiimissä. Myös Motörheadin Lemmy sekä Phil Campbell panevat kortensa kekoon.

Käyttöehdot