Tagipilvi: koijärvi

"Aurinko ja tuuli" -levystä CD-painos.

"Aurinko ja tuuli" -julkaisun piirretty kansikuva. Kuvassa yläpuolelta alaspäin kuvattu maalaus kahdesta lokista, jotka lentävät järvien ja saarien yllä sinisen meren yllä. Saarissa on vihreitä puita ja ruskeat hiekkarannat. Ilmestyy keskiviikkona 6.8.

Suomalainen ympäristöliike eli vahvaa murroskautta 1970- ja 1980-lukujen vvaihteessa. Vuonna 1979 Koijärvi-liike nosti ympäristöliikkeen tavoitteet pääuutisten aiheeksi. Vuonna 1980 puolestaan vietettiin ympäristövuotta, joka sai tuottaja Timo Tuovisen kehittelemään ajatusta luonnonsuojeluteemalevystä. Ajatus kypsyi toteutusasteelle ja levyn tekstittäjäksi ilmoittautui Tuovisen ystäväpiirin kuuluva underground-runoilija Mattijuhani Koponen. Kappaleiden säveltäjäksi ja sovittajaksi saatiin puolestaan Upi Sorvali, jonka kautta myös suurin osa levylle valikoituneista rautaisen ammattitaidon omaavista muusikoista tuli. “Aurinko ja tuuli” -levyllä esiintyvät Sorvalin, Koposen ja Tuovisen ohella mm. Anssi Tikanmäki, Peter Lerche sekä Reijo Karvonen. Levy ilmestyi alunperin vuonna 1980 JP-Musiikin kustantamana. Rocket Records julkaisee levystä nyt liki kolmekymmentä vuotta myöhemmin 6. elokuuta cd-painoksen, jonka myötä kappaleet ovat ensimmäistä kertaa kuultavissa CD-formaatissa.

Käyttöehdot