Tagipilvi: metric

Metric: "Fantasies".

Metricin albumin "Fantasies" etukansi on lähes pikimusta, mutta sen keskellä hämärästi tilaa valaiseva hehkulamppu, jonka oikealla puolen sinisellä värillä yhtyeen nimi, jonka alla harmaalla värillä kirjoitettuna Fantasies. Julkaistiin 7.4.2009

Kanadalaisen vaihtoehtorokkia soittavan Metric (www.ilovemetric.com) -bändin albumi “Fantasies” on yhtyeen uran järjestyksessä neljäs pitkäsoitto. Se julkaistiin ympäri planeettaa aikaisemmin kuluvan kuukauden puolella. Kiekko debytoi yhtyeen naapurimaassa, Yhdysvalloissa, Billboardin Top Heatseekers -musiikkilistalla kirkkaimmalle sijalle. Eilen lauantaina albumi oli vielä Billboardin 200:n parhaan levyn sijalla numero 105. Kanadassa albumi vietti julkaisuviikollaan albumilistan sijalla 8. laatuaikaa.

Bändi julkaisi noin 40 minuuttia musiikkia sisältävän “Fantasies”-kiekkonsa kuluvan kuukauden 7. päivä, joka on noin yksi viikko myöhemmin kuin yhtye alunperin oli ilmoittanut. Julkaisupäivämäärän siirtämiselle ei ole toistaiseksi esitetty syytä. Albumi julkaistiin iTunesin käyttäjille digitaalisessa muodossa jo 31. maaliskuuta 2009.

Käyttöehdot

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Etsi sivustolta

Tuorein kommentti

Kuuminta viime aikoina