Tagipilvi: pigface

Pigface: "6".

Pigfacen albumin etukansi on harmaasävyinen ja sen taustaväri on vaaleanharmaa. Kuvan yläosassa yhtyeen logo. Keskellä kuvaa jonkinlaisen musta rinkula, jonka ääriviivoista muodostuu suurikokoinen numero 6. Julkaistaan 8.6.2009

Yhdysvaltalaisen Pigface-yhtyeen järjestyksessä jo kuudes albumi on nimeltään yksinkertaisesti vain “6”. Albumin soittolistalla kuultavat kappaleet nauhoitettiin viimeisten viiden vuoden varrella. Kiekko miksattiin ja masteroitiin bändin kotipitäjässä Chicagossa, sijaitsevan Mattress Factory Studion tiloissa ja Norjan pääkaupungissa, eli Oslossa, sijaitsevan Zeromancer-studion uumenissa. Levyä viimeisteltiin myös Pekingissä A-String Soundin studioilla. Tämä monipuolinen albumi esittelee lukuisten uusien Pigface-jäsenten soittotaitoa peruskokoonpanoon kuuluvien Connellyn, Levin ja Eschin rinnalla. Pigfacen pitkäsoitto tullaan julkaisemaan kuluvan kuukauden 8. päivä levymerkki Full Effect Recordsin toimesta.

Käyttöehdot