Tagipilvi: pmmp

Kuumimmat kotimaiset nimet Twinkkareille

Promokuva vaaleahiuksisesta Chisusta, jolla valkoiset vaatteet ja valkoinen rätti kädessään. Kuvassa Chisu

Tämän hetken kovimmat suomalaiset artistit ovat Chisu, PMMP ja Jukka Poika bändeineen, jotka ovat viime viikkoina hallinneet myös Suomen virallisen albumilistan kärkipäätä. Tapahtumista viimeksi Oulun Rotuaari Piknik ilmoitti, että kyseisten tähtinimien keikat on myyty ennakkoon loppuun. Ei kuitenkaan hätää, sillä pohjoisessa Tornion Twin City -festivaaleilla heidät kaikki nähdään.

Ennakkolippuja on vielä hyvin saatavissa. Perjantain ja lauantain lippuja myydään 13.7. asti kymmenen euroa huokeammalla eli 30 €/ilta, jonka jälkeen vain portilta. Lisäksi tällä kertaa on syytä olla hyvissä ajoin paikalla, sillä hyvätkin artistit ovat suhteellisen varhain lavalla, esimerkiksi Chisun showtime on perjantaina jo klo 21.30, Jorma Sankala järjestäjien puolelta huomauttaa.

PMMP: "Veden varaan".

PMMP:n albumin "Veden varaan" etukannessa näkyy kaksi valkoisiin pukeutunutta nuorta ihmistä, jotka lilluvat kuulaassa vedessä. Kuva on otettu ylhäältä alaspäin aj sen yläosassa lukee PMMP valkoisin harakanvarpain kirjoitettuna. Julkaistiin 25.3.2009

Tyttöbändi PMMP (www.pmmp.fi) julkaisi viime keskiviikkona, eli 25.3., upouuden albuminsa Sony Music Entertainmentin välityksellä täällä Suomessa. Albumin nimeksi kesähittiyhtye kastoi “Veden varaan”. Levy on seuraaja vuonna 2006 esiin raahatulle “Leskiäidin tyttäret” -nimiselle pitkäsoitolle. Nuoret naiset laskivat fanikuntansa korville ensimmäisen annoksen uuden levytyksen tarjoamasta menosta ja meiningistä singlen “Viimeinen valitusvirsi” muodossa. PMMP, joka on tällä hetkellä yksi tunnetuimmista yhtyeistä tässä maassa, aikoo juhlistaa studio-opuksen ilmestymistä järjestämällä levynjulkaisutapahtuman YleX:n Studio B:n syövereissä ensi viikon keskiviikkona. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä järjestettävä tapahtuma tullaan lähettämään suorana lähetyksenä radion välityksellä, sekä YleX:n TV:stä ja Mobista.

PMMP: "Puuhevonen".

PMMP-bändin naishahmot seisovat valkoista taustaa vasten pukeutuneina kuin mitkäkin Ugly Bettyt. Heillä pitkät hameet, hatut päässä, räikeät yläosat ja he keikistelevät. Vasemmanpuoleinen nainen näyttää kädellään pirunmerkkiä. Kuvassa Paula ja Mira

Suomalainen tyttöyhtye PMMP (www.pmmp.fi) julkaisi muutamia viikkoja sitten uuden lastenlaulualbumin, nimeltään “Puuhevonen”, joka kiikkuu edelleen Suomen virallisella albumilistalla. Tällä viikolla kiekko keinahtanut sijalle n:o 3. Se on jo seitsemättä viikkoa albumilistalla. Levy on myynyt platinaa. PMMP:n nuoret naiset kertovat “Puuhevonen”-epelin olevan valloittava kokoelma uusi versioita vanhoista tutuista lastenlauluista. Kyseinen pitkäsoitto on seuraaja yhtyeen viime vuoden marraskuussa julkaisemalle “Leskiäidin tyttäret” -pitkäsoitolle.

PMMP on tällä hetkellä keikkatauolla, mutta toivoo tapaavansa fanejaan jälleen vuonna 2008 konserteissaan.

Käyttöehdot