Tagipilvi: skunk anansie

Skunk Anansie luo uutta albumia.

Englantilainen rock-yhtye Skunk Anansie uutisoi rumpalinsa Mark Richardsonin suulla, että tämä 1990-luvulla perustettu bändi on edelleen kovassa kunnossa ja valmistautumassa seuraavan studioalbuminsa luomiseen. Yhtye aloitti tammikuussa 2010 uuden biisimateriaalin kirjoittamisen ensimmäistä kertaa lähes vuosikymmeneen. Bändiläiset joutuivat kuuden viikon ajan ravaamaan maansa eri kaupungeissa pitääkseen bänditreenejä ja kirjoitellakseen kappaleita yhdessä. Ryhmällä oli 80 ideaa, joista toteutettiin yhteensä 25 biisin rungot. Skunk Anansien jokainen jäsen osallistuu biisintekoprosessiin. Näin syntyvät myös sanoitukset. Tämä metodi on Skunk Anansien mukaan sille erinomaisen toimiva, sillä ryhmän jäsenet ovat kaikki samanhenkisiä persoonia.

Käyttöehdot