Tagipilvi: smurffit

Smurffit täyttää 50 vuotta torstaina 23.10.

Smurffien "Tanssii Smurffien Kanssa!" -nimisen kokoelmalevyn kappaleet. Kuvassa suuri lauma pieniä sinertäviä smurffihahmoja, joista jokaisella valkoiset myssyt ja housut jaloissaan. Kuvan taustalla näkyy suuri punakankainen seinämä tai lava, jossa tanssi Syntymäpäivät 23.10.2008

Vuosi 2008 on Smurffien juhlavuosi. Sinivalkoiset hahmot täyttävät 50 vuotta 23.10. ja tämän kunniaksi Smurffi-organisaatio on järjestänyt pitkin vuotta Smurffi-päiviä eri puolilla Eurooppaa. Suomessa Smurffi-päivää vietettiin 29.8., jolloin Helsingin keskustaan levitettiin 5000 minikokoista Smurffia. Kyseisiä Smurffeja sai värittää ja koristella mielensä mukaan ja ottaa osaa Smurffi-kilpailuun, jossa parhaiten koristellut Smurffit palkittiin. Tämän lisäksi jokaiseen Smurffi-päivää viettäneeseen maahan jaettiin jätti Smurffi, jonka koristelusta on vastannut joku tunnettu henkilö. Jokaisen maan jätti Smurffi kuljetetaan näytille Belgiaan 23.10., jossa 50-vuotisen Smurffin pääjuhlia vietetään. Suomen jättikokoisen Smurffin koristelusta vastasi jääkiekkoilija Tuomo Ruutu.

Smurffit: "Tanssii Smurffien kanssa!" -albumi kaupossa 26.11.

Smurffien "Tanssii Smurffien Kanssa!" -nimisen kokoelmalevyn kappaleet. Kuvassa suuri lauma pieniä sinertäviä smurffihahmoja, joista jokaisella valkoiset myssyt ja housut jaloissaan. Kuvan taustalla näkyy suuri punakankainen seinämä tai lava, jossa tanssi Keskiviikkona 26.11.2008

Smurffit julkaisee 12 kappaleen “Tanssii Smurffien kanssa! Vol 16.” -albumin keskiviikkona 26. marraskuuta. Levyllä kuullaan jälleen kuluneen vuoden suosituimpia kappaleita Smurffi-versioina. Mukana levyllä ovat mm. kappaleet “Missä Välkky katsastaa” (“Missä miehet ratsastaa”, Teräsbetoni), “Mun koti ei oo läävä” (“Mun koti ei oo täällä”, Chisu), “Päsmärismurffi” (“Ivory Tower”, Anna Abreu) sekä “Liemessä” (“Liekeissä”, Cheek). Smurrfilevyt ovat olleet myyntimenestyksiä Suomessa ja niitä on myyty yhteensä 815 000 kappaletta. Kuuntele kooste albumista täältä.

Käyttöehdot